Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

13.12.2016 09:41 ・ Päivitetty: 13.12.2016 10:53

Mikko Salmi, Demokraatin päätoimittaja, harkitsee SDP:n puoluesihteerikisaa

Demokraatin päätoimittaja Mikko Salmi harkitsee lähtöä SDP:n puoluesihteerikisaan. Hän aikoo kertoa ratkaisunsa ensi viikolla.

Salmi kertoo keskustelevansa eri ihmisten kanssa ennen päätöstään. Salmen mukaan kisaan ei kannata lähteä, jos ei ole aitoa kannatusta.

– Tuleva puoluesihteerikausi on poikkeuksellinen, kun on viidet vaalit. Se kiinnostaa projektina, olla luomassa avoimempaa, uudenlaista SDP:tä, Salmi sanoo STT:lle.

Salmen harkinnasta kertoi aiemmin Helsingin Sanomat.

SDP:n puoluekokous pidetään ensi helmikuussa Lahdessa.

Puoluesihteerin paikkaa tavoittelevat varmuudella Palvelualojen ammattiliiton neuvottelupäällikkö Hanna Kuntsi, Milttonin Brysselin toimiston johtava asiantuntija Antton Rönnholm ja SDP:n Pohjanmaan piirin nykyinen varapuheenjohtaja, lasten erikoissairaanhoitaja Tarja Tenkula. Kuntsi avasi kisan ensimmäisenä syyskuussa Demokraatin haastattelussa.

Nykyinen puoluesihteeri Reijo Paananen ei hae jatkoa tehtävässään. Salmi sanoo, että ei olisi haastanut Paanasta.

Lisää aiheesta

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

Demokraatti.fi

Tilaa Demokraatti

Demokraatti on politiikkaan, työelämään ja kulttuuriin erikoistunut aikakauslehti, joka on perustettu Työmies-nimellä vuonna 1895.

Kaikki ei ole sitä miltä näyttää.

Tilaa demokraatti →
2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE
KIRJAUDU