Palkittu politiikan aikakauslehti.
Katso hinnat!

Urheilu

20.8.2020 18:21 ・ Päivitetty: 20.8.2020 18:21

Miksi Jani Sievinen ei voittanut Atlantassa vuonna 1996?

Miksi uinnin maailmanmestari ja maailmanennätysmies sekauimari Jani Sievinen ei voittanut olympiakultaa 1996 Atlantassa? Siihen on vankka taustansa tasan 25 vuotta sitten Wienin EM-uinneista 1995.

Kauko-Aatos Leväaho

Suomella oli 1995 luvulla kaksi maailman huippu-uimaria, 1973 syntynyt vapaauimari Antti Kasvio ja 1974 syntynyt Jani Sievinen. Antti Kasvio oli voittanut Barcelonassa 1992 olumpiapronssia vapaauinnissa. Jani puolestaan oli sekarin neljäs. Antti Kasvio oli hallitseva vaapaauintimestari Suomessa ja siksi hänen tappionsa Wienissä EM-uinneissa Janille oli valtava kolaus. Antin alamäki alkoi ja Janin itseluottamus kasvoi huippuunsa.

Näissä henkisissä mielentiloissa edettiin kohti Atlantan olympiakisoja. Siellä Jani uskoi menestyvänsä myös vapaauimarina. Suunnitelma ei toteutunut, sillä 200m vapaauinnissa tarvittiin normaalien erien lisäksi ylimääräinen karsintaerä, jossa Jani tuhlasi voimansa. Tuli 200 metrin sekauinnin finaali jossa Jani koki järkyttävän tappion Unkarin Attila Czenelle. Vaikka Jani oli voittanut hänet aiemmin mennen tullen.

Tämä arvio Janin monipuolisesta menestyksestä oli ratkaiseva syy sille, ettei Jani ole olympiavoittaja. Se kaivertaa vieläkin, sillä onhan eri asia olla olympiavoittaja kuin hopeamitalisti. Atlantassa oli tapahtunut siis mitoitusvirhe ennen kaikkea tämän vapaauinnin yllätyksenä tulleen ylimääräisen karsintaerän vuoksi.

Toisin kävi 1972 olympiakisoissa joissa Pekka Vasala ei lähtenyt tavoittelemaan kahta kultaa, vaikka oli ylivoimainen ratajuoksija 800 metrillä ja 1500 metrillä. Parempi pyy pivossa kuin 10 oksalla, tuumasi Pekka ja on nyt olympiavoittaja.

Sievisen ja Kasvion menestysten jälkeen Suomen uinnin maine on yltänyt mm. Hanna-Maria Seppälän maailmanmestaruuteen ja vaatimattomampiin mitaleihin, mutta missä mennään nyt. Ei ole löytynyt vastaavia kykyjä ja valmennuksessa jatkuu edelleen linja kumpi on tärkeämpää sprintterien tai kestävyyspohjaisten uimarien paremmuus.

Maailman uinnista puheenollen tulee mieleen 1972 olympialaisista Mark Spitz. Tämä amerikkalainen juutalaisuimari oli voittanut Meksikossa jo kaksi kultaa ja nyt hän pani Saksassa 1992 pöydän puhtaaksi voittamalla olympiakultaa kaikissa 7:ssä lajissa, joihin osallistui, maailmanennätysajoilla. Näin Spitz nousi Paavo Nurmen veroiseksi olympiavoittajaksi 9:llä kultamitalillaan.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

Demokraatti.fi

Tilaa Demokraatti

Demokraatti on politiikkaan, työelämään ja kulttuuriin erikoistunut aikakauslehti, joka on perustettu Työmies-nimellä vuonna 1895.

Kaikki ei ole sitä miltä näyttää.

Tilaa demokraatti →
2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE
KIRJAUDU