Politiikka
26.6.2018 12:56 ・ Päivitetty: 26.6.2018 12:56
Ministeri Annika Saarikko: ”Valitettava asia”
Sote- ja maakuntauudistuksesta isoa vastuuta kantava perhe- ja peruspalveluministeri Annika Saarikko (kesk.) toteaa, että uudistuksen lykkääntyminen vuodella on valitettava asia.
– Sen kannalta, että monissa maakunnissa olisi ollut valmius edetä nopeammin.
Maakunnat voisivat hallituksen uuden suunnitelman mukaan aloittaa toimintansa vasta vuonna 2021.
– Minusta on tärkeätä, että tähän muodostuu nyt taas sellainen selkeä näky asioiden etenemisestä pääministerin ilmoituksen kautta. Sitten varmasti eri toimijat sopeutuvat uuteen tilanteeseen. Voimaantulon suhteen tärkeintä on se, että uudistus etenee tässä talossa (eduskunnassa) ja tulee äänestyksiin sitten aikanaan. Se on kuitenkin se kaikkein ratkaisevin asia, Saarikko jatkaa.
Sipilä antaa huomenna eduskunnan täysistunnolle pääministerin ilmoituksen sote-uudistuksen muutoksista.
Pääministeri Juha Sipilän (kesk.) mukaan uudistuksen lykkääntymisen hintalappu on 200 miljoonaa euroa. Saarikon mukaan hinta liittyy maakuntien valmistelutyöhön, joka on jo parhaillaan käynnissä ja kyseessä on vasta arvio. Asia kuuluu kunta- ja uudistusministeri Anu Vehviläisen (kesk.) tehtäväkenttään.
Saarikko vakuuttaa olevansa tyytyväinen kokoomuksen tapaan toimia sote- ja maakuntauudistuksessa.
– Hallitus on minusta kyllä yhtenäinen. Meillä on hallituksen reformiministeriryhmässä hyvin ratkaisuhakuinen ja hyvähenkinen yhteistyö tästä kokonaisuudesta.
Kommentit
Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.