Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Ministeri kritisoi hallitusta – “törkeän ylimitoitettu” säästöohjelma

Kansainvälinen kriisinhallinta ei saa syödä kansallisen puolustuksen resursseja, sanoo puolustusministeri Jussi Niinistö (sin.). Hän sanoi maanpuolustuskurssin avajaisissa Helsingissä, että kansallinen puolustus menee aina kansainvälisen kriisinhallinnan edelle.

Niinistö kritisoi myös hallitusta, sillä hänen mukaansa hallituksen säästöohjelma on kohdentumassa “törkeän ylimitoitetusti” puolustushallinnolle. Hänen mukaansa julkisen sektorin kustannuksiin suunniteltua miljardin euron säästöohjelmaa ei pitäisi ulottaa suoraan Puolustusvoimiin, valtion suurimpaan virastoon.

– Toteutuessaan kyseinen lisäleikkaus söisi korkoineen viime keväänä valmiuteen kohdennetut 50 miljoonaa euroa, Niinistö sanoi.

Rahoituksen lisäksi Niinistö haluaisi Puolustusvoimille lisää henkilöstöä, koska Suomen turvallisuusympäristö on muuttunut.

– Nousupaineita aiheuttavat valmiuden ylläpidon lisäksi kyber, sotilastiedustelu ja jo mainitsemani vapaaehtoisen maanpuolustuksen kehittäminen, Niinistö sanoi.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE