Politiikka
12.3.2022 08:59 ・ Päivitetty: 12.3.2022 10:08
Ministeri Lintilä Ylelle: Kiihtyvä inflaatio nostaa ruuan hintaa – kaikki mahdollisuudet eurooppalaiseen ruokakriisiin
Elinkeinoministeri Mika Lintilä (kesk.) ennakoi, että Ukrainan sodan vuoksi kiihtyvä inflaatio saa ruuan hinnan nousemaan voimakkaasti. Lintilä totesi Ylen Ykkösaamussa, että kustannuskriisiin joutuneelle maataloudelle tarvitaan hyvin nopeasti tukipaketti, jossa on sekä valtion rahaa että vastaantuloa markkinoilta.
Ruokaan kuluu nykyisin noin 10-11 prosenttia kotitalouden käytettävissä olevista tuloista, mutta osuus tulee hyvin nopeasti lähes tuplaantumaan, ministeri ennakoi.
- Elintarvikepuolella on muutenkin erittäin isoja haasteita. Esimerkiksi leipomot, jotka paistavat leipänsä maakaasulla, tekevät käytännössä miinusta koko ajan.
Lintilän mukaan on olemassa kaikki mahdollisuudet eurooppalaiseen ruokakriisiin. Ruuan tuotanto on todella ison haasteen edessä niin Suomessa kuin Euroopassa. Viljelyaloja ei tulisi nyt päästää pienenemään.
- Tällä hetkellä tulisi saada maksimaalinen viljely. Nyt on viikolla nähty, että kuinka ongelmallista tämä on esimerkiksi lannoitteiden kanssa. Yara ilmoitti, että he keskeyttävät lannoitteiden myynnin. Maatalouden turvaaminen on ainoa kestävä ratkaisu.
Lannoiteongelma voitaisiin Lintilän mukaan auttaa avaamalla kaivostoimintaa tietyillä alueilla Lapissa.
Tilanne on Lintilän mukaan kestämätön myös kuljetussektorilla, jolle polttoaineen kallistuminen tekee liikennöinnin kannattamattomaksi. Lintilä arvioi, ettei hintojen huippuja olla vielä edes nähty.
- Kyllä se valitettava tilanne on, että sota on tullut Eurooppaan. Meillä on sotahinnat. Voi sanoa Putinin hinnat, jotka eniten korostuvat energiassa ja ruuan hinnoissa.
Tällä hetkellä työn alla ei Lintilän mukaan ole tukitoimia kotitalouksien energialaskujen keventämiseen. Kuljetuspuolelle tarvitaan tukia, jo huoltovarmuuden takia.
- Me emme tiedä kuinka kauan tämä jatkuu. Paheneeko tämä ja onko vielä pahempaa tulossa?
Maabrändin luomisessa ”mennyt jotain pieleen”
Venäjän hyökkäys on Lintilän mukaan näkynyt myös Suomen julkikuvassa ulkomailla, sekä matkailualalla että investoinneissa. Myönteisiäkin merkkejä on, hän lisäsi.
- Toivottavasti ensi viikolla päästään tiedottamaan isommasta investoinnista Suomeen, Lintilä lupaili.
Matkailu on ollut koronan jälkeen aukeamassa, mutta kehitys on varovaista. Mielikuvat Suomesta ovat Euroopan ulkopuolella paikoin erikoisia.
- Jos CNN uutisoi nyt, että Suomi on siirtymässä länsimaitten joukkoon, niin kyllä jotain on mennyt pieleen meidän maabrändin luomisessa, ministeri sanoi.
Luottamus Venäjään mennyttä vuosikymmeniksi
Venäjällä toimineiden suomalaisyritysten tilanne on Lintilän mukaan tällä hetkellä erittäin vaikea. Uhkaus kansallistamisesta on vakava, ja luottamus Venäjän politiikkaan on mennyt.
- Jos kansallistamiseen mennään, niin tulisi kestämään vuosikymmeniä ennen kuin sinne länsimaista rahaa uskaltaisi mennä.
Yritykset tarvitsevat nyt ennen kaikkea neuvontaa. Lintilä sanoi. Koronatukien kaltaisia tukipaketteja ei ole suunnitteilla.
- Tämä kuuluu yritysriskiin.
Kommentit
Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.