Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Ministerinä aloittavalta Saarikolta tyly viesti isoille kaupungeille HS:ssa: “Se oli kuiskaus”

Helsingin Sanomat on haastatellut keskustan kansanedustajaa Annika Saarikkoa, joka nimitetään tulevana maanantaina perhe- ja peruspalveluministeriksi.

Hän seuraa työssä Juha Rehulaa (kesk.) hallituksen alkuperäisen suunnitelman mukaisesti.

Perustuslakivaliokunta sivusi suurten kaupunkien asemaa lausunnossaan toteamalla, että hallituksen pitäisi arvioida uudelleen, miksi kunnat eivät voisi toimia sote-palveluiden tuottajina.

Helsingin Sanomien mukaan Saarikko ei lämpene ajatukselle. Hänen mukaansa perustuslakivaliokunta sanoi lausunnossaan asioita kolmella eri äänensävyllä. Osan kuiskaten, osan normaalilla äänellä ja osan huutaen.

Maakuntien julkisia toimintoja ei saa yhtiöittää – se oli Saarikon mukaan huudahdus, jonka hallitus joutuu muuttamaan.

Sen sijaan kuntien aseman arviointi oli Saarikon mukaan ”kuiskaus”. Hänen mielestään se oli lähinnä kehotus hallitukselle perustella asia paremmin.

– En ole itse tuomassa sitä poliittiseen uudelleenarvioon. Suomi on muutakin kuin suuret kaupungit. Palveluiden vahvuus tulee siitä, että ne ovat isompien alueiden eli maakuntien vastuulla, Saarikko sanoo lehdelle.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE