Kauas Ouluun tällä kertaa sijoittuva haikeankirpeä kasvukertomus ei silti kerro vain “paskasta kaupungista”, ainakaan aivan niin kammottavasta kuin lauluntekijä Kauko Röyhkä kotimaisen rockin kapinahenkisessä klassikossa. Kappale on tulkittu omaelämäkerralliseksi tuuletukseksi pohjoisen talousveturin kurjuudesta laulajan teinivuosina 1970-luvulla, mutta hän itse on vedonnut kappaleen yleispätevyyteen ja kiistänyt marisseensa vain Oulusta.

Ehkä samaiseen aikaan ja paikkaankin kiinnittyy siis samaisen muusikko-kirjailijan vastaavia biografisia elementtejä pyörittelevä romaani Miss Farkku-Suomi (2003), jonka yhteydet nuoruuteensa Röyhkä on puolestaan tunnustanut. Niiden päässä koulun pitkätukkainen outolintu haaveilee rock-tähteydestä, kaupungin kauneimmasta tytöstä ja poispääsystä (“rautatie, rautatie menee etelään”), siis suurin piirtein siitä, mistä valtavirrasta poikkeavat nuoret ennen, nyt ja aina.

Koska Röyhkä itse muikistelee julkisuudessa marginaalia suitsuttavana sanaseppona, eksentrisenä elämäntapataiteilijana ja sosiaalisessa mediassakin keitosta hämmentävänä verbaalikokkina, odottaa hänen puheilleen parhaasta suomalaiselokuvasta moneen kymmeneen vuoteen katetta, vaikkei vitsikäs velmu varmaan ihan tosissaan olekaan.

Universaali asetelma varttumisen vaikeuksista, erilaisista ensikokemuksista ja ympäristön ahdasmielisyydestä vetoaa kyllä aikuiseenkin, joka muistelee omaa nuoruuttaan kauan sitten.

Musiikkia ja missikisoja

Etenkin ajankuvaltaan onnistuneen värikkäässä elokuvassa vilkkuvat pitkät hiukset, samettihousut ja leveät kaulukset. Yksien takana jurottaa koululuokan yksinäinen susi Välde, ujo mutta tarvittaessa terävä tympäätikkö, joka ihailee Lou Reediä ja halveksuu kaikkea keskinkertaisuutta.

Sen turruttavuudesta Välde pyrkii pakolla eroon kuuntelemalla ulkomaisten lehtien arvostamaa vaihtoehtomusiikkia, kritisoimalla Yhdysvaltoja ja vetäytymällä omiin maailmoihinsa.

Samanhenkisiä ikätovereita latteuden lakeudelta viimein löydettyään Välde liittyy bändiin ja kokee muodonmuutoksen. Merkitsevien katseiden ja toteutumattomien aikeiden kohteena on suosittu Pike, nuortenlehden kauneuskilpailun voittanut vaalea säihkysilmä, joka seurustelee tympeän taviksen kanssa.

Täältä ikuisuuteen

Lajin bulkkituotannoista poiketen Matti Kinnusen teoksessa tuntuu tuoreus ja väreilee hetkellisyys, vaikka varsinainen rakkauskuvio kulkeekin hiukan kliseisiä polkuja. Toisaalta ihmettelee, miksi kalpea kapinallinen on niin kiinnostunut kiltistä naapurintytöstä, ellei veto sitten ole vain fyysinen.

Oulun underground-piirien luonnehdinnassa ja Väldeä esittävän Mikko Neuvosen itsetietoisessa karismassa on selvästi enemmän aiheeseen istuvaa potkua, vaikka tämänkin persoonaa pehmennetään muutamilla falskeilta vaikuttavilla kompromisseilla, kuten ystävyydellä uskovaisen perheen kaksospoikiin. Kinnusen joiltain osin makeilevan ohjauksen häilyvämpien jaksojen kaupallista viritystä pystyy silti sietämään hänen ilmeisen kertojan kykynsä vuoksi. Juoni juoksee ja rokki raikaa, kuten pitääkin.

Elokuvan Miss Farkku-Suomi (2012) sanoma itsensälöytämisestä, mieltymystensä seuraamisesta ja sisimpänsä jakamisen tärkeydestä kuulostaa kenties kesyltä, mutta teos liputtaa oikeanlaisen asenteen puolesta turhanpäiväisiä normeja ja odotuksia vastaan. Antaa siis kaikkien kukkien kukkia vaan.