Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Missä ovat hallituksen oikeat työllisyystoimet, SDP:n Lyly kysyy – ”Leikkaamalla ei saada työllisyyttä nousuun”

LEHTIKUVA / ANNI REENPÄÄ
Mies tutustumassa te-toimiston materiaaleihin Helsingissä. Kuvituskuva.

Tuoreiden työttömyystilastojen mukaan työttömiä on liki 30 000 enemmän kuin viime vuonna samaan aikaan. Eduskunnan työelämä- ja tasa-arvovaliokunnan varapuheenjohtaja, kansanedustaja Lauri Lyly (sd.) vaatii hallitukselta oikeita ja aitoja työllisyystoimia.

Demokraatti

Demokraatti

Työ- ja elinkeinoministeriön tuoreen Työllisyyskatsauksen mukaan työttömiä työnhakijoita oli syyskuun lopussa yhteensä 279 700. Työpaikkoja oli avoinna 56 200 työpaikkaa, mikä on 53 100 vähemmän kuin vuosi sitten. Lyly huomauttaa, että kun jokaista avointa työpaikkaa kohden on viisi työnhakijaa, on työllistyminen erittäin vaikeaa. Lyly nostaa esiin myös pitkäaikaistyöttömyyden kasvun. Yhtäjaksoisesti vähintään vuoden työttömänä työnhakijana olleita oli syyskuussa 8 800 enemmän kuin vuotta aikaisemmin.

– Orpon oikeistohallitus uskoo, että pelkästään leikkaamalla työttömyysturvaa saadaan aikaan työllisyyttä. Missä ovat oikeat työllisyystoimet, muun muassa panostukset tuottavuuden kasvuun sekä koulutuksen lisäämiseen ja osaamisen kasvattamiseen? Näihin ei ole tehty minkäänlaisia panostuksia, vaikka nämä ovat niitä juurisyitä pitkittyneeseen työttömyyteen, Lyly sanoo tiedotteessa.

Lyly nostaa esiin, että hallitus on vedonnut suhdanteeseen, kun heidän tekemänsä työttömyysturvan leikkaukset eivät toimi.

– Hallitus on ilmoittanut, että heillä on laskennallisesti 75 000 kokoaikaista työpaikkaa pöytälaatikossaan valmiina, kunhan suhdanne paranee. Todellisuus on kuitenkin toinen, kun yritys toisensa perään ilmoittaa yt-neuvotteluiden päätteeksi irtisanomisista.

Lyly penää hallitukselta todellisuudentajua.

– Nyt työttömiksi joutuvat ihmiset joutuvat kärsimään oikeistohallituksen uskomusten vuoksi entistä huonommalla työttömyysturvalla. Leikkaamalla ei saada työllisyyttä nousuun eikä uusia työpaikkoja syntymään.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE