Maaliskuun alussa EU:n poliittiset johtajat keskustelivat Brysselissä 800 miljardin euron ReArm Europe -suunnitelmasta ja maanosan uudelleenaseistamista. Samaan aikaan yhä useammassa Euroopan maassa katsotaan nyt mallia EU:n koillisrajoilta siitä, miten geopoliittisen jännityksen kasvuun tulisi varautua.

Belgian puolustusministeri Theo Francken ehdotti helmikuun lopussa vapaaehtoista asepalvelusohjelmaa lisätäkseen nuorten määrää maan puolustusvoimien reservissä. Belgia lakkautti asevelvollisuuden vuonna 1995 eikä aio ainakaan toistaiseksi palauttaa sitä pakollisena, mutta Francken näkee kuitenkin vapaaehtoisen ohjelman rekrytointikeinona ja haluaa käynnistää sen mahdollisimman pian.

Franckenin mukaan kaikki 18-vuotiaat miehet ja naiset saavat häneltä pian kirjeen, jossa heitä kutsutaan liittymään puolustukseen vuodeksi. Belgiassa puolustusvoimien vahvuuden kasvattaminen aloitettiin jo edellisellä hallituskaudella.

Ohjelman tavoitteena on tarjota osallistujille sekä sotilaallista että ammatillista koulutusta ja edistää näin heidän sosiaalista ja ammatillista sitoutumistaan yhteiskuntaan. Osallistujat sitoutuvat 8-12 kuukauden palvelusjaksoon, jonka aikana he asuvat kasarmeissa ja noudattavat armeijan sääntöjä.

Koulutus sisältää sotilaallisen kurin lisäksi erilaisia ammatillisia taitoja, kuten hygieniaa, turvallisuutta ja tiimityöskentelyä.

MONET MAAT harkitsevat tai ovat jo ottaneet käyttöön pakollisen asepalveluksen uudelleen, erityisesti Venäjän hyökkäyksen Ukrainaan synnyttämän geopoliittisen jännitteen vuoksi.

Saksa keskustelee kristillisdemokraattien aloitteesta pakollisen asepalveluksen palauttamisesta. Suunnitelmana on lähettää kaikille 18-vuotiaille kirje, jossa heitä kutsutaan harkitsemaan kuuden kuukauden peruskoulutusta.

Saksan armeijan, Bundeswehrin, nykytila on arvioitu hälyttäväksi. Kalusto on vanhentunut, ja sotilaiden määrä on vähentynyt merkittävästi. Vuonna 1990 Bundeswehrin vahvuus oli puoli miljoonaa sotilasta, kun nykyään se on vain noin 180 000.

Italian Lega-puolue on ehdottanut lakia, joka velvoittaisi kaikki 18-26-vuotiaat suorittamaan kuuden kuukauden pakollisen sotilas- tai siviilipalveluksen. Kroatia aikoo palauttaa pakollisen asepalveluksen tänä vuonna, ja Romania harkitsee sen palauttamista erityistilanteissa. Alankomaat tutkii mahdollisuutta ottaa käyttöön Skandinavian mallin mukainen valikoiva asepalvelus.

Viimeksi Puolan pääministeri Donald Tusk ilmoitti 7. maaliskuuta maan parlamentissa merkittävistä suunnitelmista maan puolustusvoimien vahvistamiseksi. Hän kertoi, että tavoitteena on järjestää sotilaskoulutusta kaikille aikuisille miehille Puolassa, mikä valmistelisi heitä toimimaan reservissä mahdollisten uhkien varalta.

Suunnitelman yksityiskohdat on tarkoitus saada valmiiksi vuoden 2025 loppuun mennessä. Puolan armeijan kokoa aiotaan kasvattaa nykyisestä 200 000 sotilaasta 500 000:een, mikä tekisi siitä kolmanneksi suurimman NATO:ssa Yhdysvaltojen ja Turkin jälkeen. Vaikka pääpaino on miesten kouluttamisessa, myös naisille tarjotaan mahdollisuus osallistua sotilaskoulutukseen.

Tusk painotti myös tarvetta hankkia edistyneimpiä asejärjestelmiä, mukaan lukien ydinaseet ja modernit epätavanomaiset aseet. Pääministeri perusteli näitä toimia kasvavalla Venäjän uhalla ja tarpeella vahvistaa Puolan puolustuskykyä alueellisen sotilaallisen epätasapainon vuoksi.

Pakollinen asepalvelus on edelleen voimassa yhdeksässä EU-maassa: Kypros, Kreikka, Itävalta, Liettua, Latvia, Viro ja Suomi sekä valikoivammin Ruotsi ja Tanska.

Näistä Ruotsissa palvelus koskee sekä miehiä että naisia. Belgia liittyy siis osaksi laajempaa eurooppalaista suuntausta vahvistaa puolustusvoimia joko vapaaehtoisten ohjelmien tai pakollisen asepalveluksen kautta.

KUN EUROOPASSA on havahduttu tarpeeseen vahvistaa maanosan puolustuskykyä, keskusteluun on noussut myös kysymys siitä, kuinka helppoa tai vaikeaa uusien reserviläisten rekrytointi tulee olemaan – erityisesti koulutettujen nuorten keskuudessa.

Monissa Keski-Euroopan maissa puolustusvoimissa työskentely ei ole viime vuosikymmeninä ollut erityisen suosittu uravalinta. Ammattiarmeijat ovat joissain tapauksissa kohdanneet rekrytointihaasteita, ja miehistötehtävien vetovoima nuorten keskuudessa on ollut rajallista.

Armeija-ammattiin on myös liitetty kielteisiä stereotypioita ja ennakkoluuloja, joita on toisinaan vahvistanut esimerkiksi populaarikulttuuri.

Suhtautuminen asevelvollisuuteen vaihtelee suuresti eri Euroopan maiden välillä. Joissakin Keski- ja Länsi-Euroopan maissa pakollinen asepalvelus on koettu historiallisista syistä ongelmallisena ja vanhanaikaisena mallina, kun taas toisaalla, erityisesti Pohjois- ja Itä-Euroopassa, se nähdään luontevana osana kansallista puolustusta ja yhtenäisyyttä.

SUOMEN Reserviupseeriliitossa vuodesta 1993 toiminut teknologiayrittäjä Pekka Mäkelä kertoo, että Euroopassa asenteet asepalvelukseen ja maanpuolustukseen ovat silti muuttumassa nopeasti Ukrainan sodan takia.

Mäkelä oli pitkään Suomen edustajana Belgiassa toimivassa kansainvälisessä Confédération Interalliée des Officiers de Réserve (CIOR) -reserviläisjärjestössä, ja seurasi alan kehitystä aitiopaikalta.

Viimeksi hän toimi Viron puheenjohtajakaudella 2022-2024 järjestön apulaispääsihteerinä tehtävänään tukea Defense and Security Issues Committeen (DEFSEC) ja vastaperustetun Cyber Reserves Committeen toimintaa.

– Kun Neuvostoliitto romahti, useat maat – Belgia, Hollanti ja Saksa etunenässä – kiirehtivät purkamaan yleistä asevelvollisuuttaan, koska ajateltiin rauhantilan olevan pysyvä, Mäkelä kertoo.

Hänen mukaansa asepalvelus ei ollut alun perinkään kovin suosittua Etelä-Euroopan maissa, kuten Espanjassa, Portugalissa ja Ranskassa. Siellä palvelukseen liittyi vahva negatiivinen mielikuva kovasta kurista.

Saksassa ja Hollannissa asepalveluksen suosio oli aiemmin hieman parempi, mutta kylmän sodan päättyessä ja rauhan koittaessa palvelushalukkuus väheni merkittävästi.

– Saksassa pasifistinen eetos toisen maailmansodan jälkeen vaikutti siihen, ettei asevelvollisuuden lakkauttamisesta juuri nuristu, Mäkelä huomauttaa.

MAANPUOLUSTUSTAHTO onkin Euroopassa ollut pitkään heikkoa. Viime vuosien kyselyissä jopa alle 30 prosenttia Länsi-Euroopan nuorista on ilmoittanut olevansa valmis puolustamaan maataan aseellisesti, kun Suomessa vastaava luku ylittää 70 prosenttia.

Pekka Mäkelä kuitenkin arvioi, että nykyinen turvallisuuspoliittinen tilanne on jo hieman nostanut halukkuutta osallistua maanpuolustukseen.

Tuorein riippumaton tutkimus EU-kansalaisten halukkuudesta puolustaa maataan asein viittaa Gallup Internationalin maaliskuussa 2024 julkaistuun raporttiin. Sen mukaan 32 prosenttia EU-kansalaisista olisi nyt valmis taistelemaan maansa puolesta sodan syttyessä. EU:n sisällä halukkuus kuitenkin vaihtelee merkittävästi maiden välillä.

Monissa Euroopan maissa yleisen pakollisen asevelvollisuuden palauttaminen ei ole realistisesti pöydällä.

– Espanjassa tai Italiassa ei ole näkynyt merkkejä asevelvollisuuden palauttamisesta, kun taas Ranskassa presidentti Macron esitti ajatusta kansallisesta palveluksesta, Service Nationale Universel, SNU. Se kuitenkin eroaa selkeästi perinteisestä sotilaallisesta palveluksesta, Mäkelä selvittää.

Alun perin SNU:n oli tarkoitus tulla pakolliseksi kaikille nuorille, mutta tästä tavoitteesta on luovuttu. Nykyisin ohjelma on vapaaehtoinen, ja vuonna 2025 siihen osallistuu enintään 64 000 nuorta.

MÄKELÄ MUISTUTTAA, että puolustuskykyä ei rakenneta nopeasti.

– Asevelvollisuuden tai reservijärjestelmän palauttaminen tyhjästä kestää vuosia tai jopa vuosikymmenen. Suomessa ja Pohjoismaissa on kyetty säilyttämään tehokkaat reservijärjestelmät, minkä vuoksi ne ovat muita edellä tällaisen kriisin koittaessa.

Mäkelän mukaan luokkayhteiskunnan historialliset perinteet näkyvät Keski-Euroopan asevoimissa kenties edelleen. Miehistötehtäviin ja aliupseeriksi värväydytään työväenluokkaisesta taustasta, akateemisille ja keskiluokkaisille nuorille oli ja joissakin tapauksissa on edelleen varattu oikoteitä suoraan upseerin tehtäviin myös asevelvollisuuden aikana.

– Suomalainen “kaikki ovat alokkaina samalla viivalla” -ajattelu on ehkä enemmän matalampien hierarkioiden pohjoiseurooppalaista mallia.

Mäkelän mukaan on vaikea arvioida miten koulutetut nuoret asevelvollisuuden palauttamiseen suhtautuvat.

– Meillä ei vielä ole edes tarkempaa käsitystä, minkälaiseksi tällainen palvelus kussakin maassa muodostuisi, ja olisivatko esimerkiksi korkeakouluun tähtäävät nuoret siitä vapautettuja, Mäkelä spekuloi.

Eurooppa joutuu nyt nopeasti miettimään puolustuksen tulevaisuutta uudelleen. Mäkelän mukaan Belgian kaltaisten maiden päätös houkutella nuoria vapaaehtoiseen palvelukseen on osoitus heränneestä tietoisuudesta, mutta merkittävien tulosten saavuttaminen edellyttää vielä pitkäjänteistä työtä ja asennemuutosta yhteiskunnassa.

PYRKIMYS RESERVIEN kasvattamiseen ei ole ainoa merkki varautumisesta sotaan Euroopassa. Euroopan turvallisuustilanteen heiketessä NATO:n pääsihteeri Mark Rutte kehotti joulukuussa eurooppalaisia omaksumaan ”sodanajan ajattelutavan”.

Belgian hallitus on kehottanut maan yliopistoja valmistamaan lääketieteen opiskelijoita tulevaisuuden kriisi- ja sotatilanteisiin.

Viime vuoden lopulla puolustus- ja terveysministeriöiden lähettämässä kirjeessä yliopistojen dekaaneille painotettiin, että sotilaslääketieteen osa-alueiden integroiminen lääketieteen peruskoulutukseen vahvistaisi lääketieteellistä valmiutta ja kriisinsietokykyä.

Tämä sisältää koulutusta kemiallisissa, biologisissa, radiologisissa, ydin- ja räjähdeonnettomuuksissa, hätäleikkauksissa, vaihtoehtoisissa verituotteissa, lääketieteen etiikassa katastrofitilanteissa, PTSD-potilaiden eli traumaperäisestä stressihäiriöstä kärsivien potilaiden hoidossa.

Belgian viranomaiset myös suosittelevat kansalaisia varautumaan kriiseihin ja sodan mahdollisuuteen kokoamalla kotiinsa valmiuspakkauksen. Liittovaltion kriisikeskuksen suosittelema valmiuspakkaus sisältää muun muassa ensiaputarvikkeita, pullotettua vettä, latureita ja virtapankin, kopiot tärkeistä asiakirjoista, taskulampun, patterikäyttöisen radion sekä välttämättömiä henkilökohtaisia esineitä.

Pakkaus tulee sijoittaa helposti löydettävään paikkaan, ja perheenjäsenten tulee tietää sen sijainti. Sisältöä tulisi myös säännöllisesti tarkistaa ja päivittää. Samanlaisen varautumisohjeen on julkaissut myös muun muassa Alankomaiden hallitus.

Kirjoittaja on Brysselissä asuva toimittaja.