Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Mielipiteet

Mitä parempi fyysinen kunto, sitä paremmat mahdollisuudet on selvitä, jos sairastuu korona-infektioon

Hallitus on linjannut merkittäviä toimia koronaviruksen leviämisen rajoittamiseksi. Linjaukset on tehty asiantuntijoita kuulemalla ja tutkittuun tietoon tukeutumalla. Ilmoitetut toimenpiteet ovat vakuuttavia.

Hannu Kokki

Vaikuttavia hallituksen linjaukset ovat vain, jos kansalaiset noudattavat niitä. Ikääntyneiden pitää noudattaa toimintaohjeetta, joka velvoitetaan ikääntyneitä pysymään erillään tarpeettomista kontakteista muiden ihmisten kanssa. Näin ikääntyneet suojaavat paitsi itseään, kantavat oman vastuun myös kanssaihmisistä. Tämä on yhteinen ponnistus.

Liikuntasuosituksia Marinin hallitus ei perunut – hyvä niin. Koronavirusepidemia ei poista tarvetta huolehtia fyysisestä ja psyykkisestä kunnosta. Päinvastoin, nyt on erityisen tärkeä ylläpitää ja kohentaa yleiskuntoa. Lihasvoimaa pitää harjoittaa kahdesti viikossa, aerobista kuntoa kolmesti, ja näistä kerran saisi puuskuttaa.

Jo parin viikon harjoittelulla kuntoa voi kohentaa merkittävästi. Nyt on oikea aika tehostaa hapenottokykyä ja lihasvoimaa vahvistavaa harjoittelua, kun tautihuipun odotetaan ilmenevän muutaman viikon kuluttua.

Suomessa on 850 000 yli 70-vuotiasta.

Erityisen tärkeää on ponnekkaasti kohentaa riskiryhmiin kuuluvien kuntoa. Mitä parempi fyysinen kunto, sitä paremmat mahdollisuudet on selvitä, jos sairastuu korona-infektioon. Keskeistä on harjoittaa myös hengityslihaksia ja opetella oikea hengitystekniikkaa.

Suomessa on 850 000 yli 70-vuotiasta. Heistä suurin osa on presidentti Niinistön kaltaisesti hyvässä fyysisessä kunnossa. He pystyvät harjoittelemaan itsenäisesti. Osa ikääntyneistä tarvitsee nyt apua ja tukea, oman ”personal trainerin”. Ihannetilanteessa tämä tukihenkilö olisi koko epidemia-ajan sama, ja hänellä itsellä olisi mahdollisimman vähän muita kontakteja. Joka tapauksessa kaikkien ikääntyneiden fyysisen kunnon harjoittelun pitää jatkua korona-epidemiasta huolimatta. Sairaana ei treenata, mutta oireettomien on jatkettava harjoittelua.

Ohje pidättäytyä lähikontakteista ei tarkoita linnoittautumista neljän seinän sisään. Ulkona liikkuminen on tärkeä mielenterveyden ja D-vitamiinin lähde. Liikuntatavoitteet voi saavuttaa ilman lähikontakteja. Lenkkipolulla on helppo pitää metrin välimatka muihin. Voimaharjoittelu onnistuu vaikka portaissa, ja lihasvoimaa ja liikkuvuutta voi harjoittaa sisätiloissa.

Nyt ne on otettava vakavasti.

Jos kansalaiset nyt harkitsemattomasti vähentävät liikuntaa, liikkuvuus- ja lihasvoimaharjoittelua, vaikutukset kansanterveyteen ovat merkittäviä jo muutamassa viikossa. Tutkittu tieto osoittaa, että lihakset alkavat surkastua kolmen vuorokauden vuodelevon jälkeen.

Sanna Marinin hallituksen toimenpidelistalla oli tärkeä myös päätös kohdentaa rahoitusta tutkimukseen. Tutkimustiedon kerääminen on välttämätöntä näin mittavien toimien yhteydessä. Suomesta kerättyä, tuoretta tietoa tarvitaan. Olosuhteet meillä, harvaan asutussa maassa ovat niin tyystin erilaiset. Nyt keskusteluissa toimien vaikuttavuudesta on viitattu muiden muassa viime vuosituhannella ja Yhdysvalloissa tehtyihin tutkimuksiin.

Tutkimustieto tulee sitten aikanaan osoittamaan, miten tehokkaita päätetyt toimet olivat. Nyt ne on otettava vakavasti. Samalla meidän jokaisen on kohennettava fyysistä kuntoa, jotta selviäisimme tästäkin mahdollisimman vähin vaurioin.

Kirjoittaja on anestesiologian ja tehohoidon erikoislääkäri, dosentti ja tutkimusjohtaja Kuopiosta.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE