Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Ulkomaat

Mitä saamme tänään tietää? – Nasalla jännittävä info illalla

Aurinkokunnan ulkopuolinen eksoplaneetta taiteilijan silmin.

Yhdysvaltain avaruushallinto Nasa kertoo tänään uusia tietoja niin sanotuista eksoplaneetoista. Eksoplaneetat ovat aurinkokuntamme ulkopuolisia tähtiä kiertäviä planeettoja.

Nasa järjestää aiheesta tiedotustilaisuuden, jota voi katsoa suorana Nasan verkkosivuilta.

Tiedotustilaisuus alkaa iltakahdeksalta Suomen aikaa.

Viime vuoden toukokuussa Nasa kertoi löytäneensä aurinkokunnan ulkopuolelta liki 1 300 planeettaa, mikä yli kaksinkertaisti Kepler-avaruusteleskoopin kautta löydettyjen eksoplaneettojen määrän.

Nasa arvioi tuolloin, että löydetyistä planeetoista lähes 550 saattaa olla kiviplaneettoja, kuten Maakin. Oletus perustui planeettojen kokoon. Nasan mukaan löydetyistä planeetoista yhdeksän kiertää tähteään elämän esiintymisen kannalta otollisella etäisyydellä.

Pari kuukautta myöhemmin Nasa kertoi löytäneensä avaruusteleskoopin avulla 104 eksoplaneettaa lisää. CNN kertoo, että tutkijoiden mukaan näistä neljä ovat hieman suurempia kuin Maa ja ne saattavat myös olla kiviplaneettoja. Elämän esiintymisen kannalta planeetoista kaksi oli kuitenkin tutkijoiden mukaan liian kuumia. Kaksi muuta planeettaa kiertävät tähteään kuitenkin sopivalla etäisyydellä.

Kepler-teleskooppi laukaistiin omalle aurinkoa kiertävälle radalleen vuonna 2009. Ensimmäinen eksoplaneetta löydettiin vuonna 1992.

Lisää aiheesta

 

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE