Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Uutiset

Monipuolinen ehdokasjoukko yksi avain vaalivoittoon

Puoluesihteeri Reijo Paananen (oik) ehti risteilyn aikana vaihtaa mielipiteitä monissa pöydissä.

SDP:n puoluesihteerin Reijo Paanasen mukaan onnistuneesta vaalityöstä tehdään merkittävä osa ehdokasasettelussa. Ehdokkaiden on oltava kaikenikäisiä, miehiä ja naisia, eri aloilla työskenteleviä, opiskelijoita ja eläkeläisiä ja niin edelleen. Siten Tampereella kuten muissakin kunnissa on pyrittävä monipuoliseen ehdokasjoukkoon.

Paananen innosti tamperelaisia sosialidemokraatteja vaalityöhön lauantaina Tampereen sos. dem. kunnallisjärjestön risteilyllä Pyhäjärvellä. Hän kertoi ensimmäiseksi terveisiä Huippuvuorilta, missä hän oli tavannut pohjoismaisten veljespuolueiden puoluesihteereitä.

Paananen kertoi Norjan veljespuolueen kannatuksen olevan 37,5 prosentin luokkaa ja haastoi risteilyväkeä ottamaan tavoitteeksi saman suuruisen kannatuksen ensi kevään kunnallisvaaleissa.

Puoluesihteerin mukaan SDP:llä on eväät voittaa kunnallisvaalit ja nousta maan suurimaksi puolueeksi. Jo gallupien kannatusluvut antavat tästä osviittaa. Lisäksi puolueella on Sipilän hallituksen ohjelmalle ja budjettiesitykselle uskottavat vaihtoehdot. Tämä myönnetään vihdoin myös maan tiedotusvälineissä.

Työtä riittää

Paananen korosti, että kunnista löytyy aluehallintouudistuksen jälkeenkin useita tärkeitä tehtäviä.

– Niihin jäävät kaikki elinvoimaan kuuluvat asiat ja niistä päättäminen. Esimerkiksi kaavoituksella voidaan tukea kuntien elinkeinojen kehittymistä. Hallitus kyllä huolehtii isoista yrityksistä, mutta kuka kantaa huolta työllistävistä pk-yrityksistä?

Puoluesihteerin mukaan valtuutetut päättävät jatkossakin myös koulutukseen ja sivistykseen liittyvistä asioista. Näilläkin tekijöillä on vaikutuksensa paitsi elinkeinopolitiikkaan ja työllisyyteen myös kuntalaisten aineelliseen ja henkiseen hyvinvointiin.

Niinpä ehdokkaiden joukkoon on saatava edelleen kuntien parhaat voimat. Puoluesihteeri ei hyväksy esimerkiksi sitä, että kuntavaalien ehdokkuudesta kieltäydytään ajatellen asemia tulevissa maakuntavaaleissa.

Selkeä sanoma

Paanasen mukaan vaaleissa menestyminen edellyttää myös ohjelmaa, jonka kaikki ymmärtävät.

– Kun puhumme vaikkapa vientivetoisesta kasvustrategiasta, meidän pitää selittää, mitä se tarkoittaa; suomentaa, suomentaa ja suomentaa.

Vaikka päämäärä onkin kunnallisvaalien voittamisessa, tuleviakaan vaaleja ei tyystin voi unohtaa.

– Meillä on vaalikentillä kokenutta porukkaa. Silti ihmisten kanssa keskustellessamme meidän on haettava joukkoomme uusia aktiiveja.

– Tässäkin työssä auttaa, kun mietimme, miten ohjelmassamme ja ohjelmastamme näkyy se, että ihmisilllä on hyvä olla. Vaaleissa voimme osoittaa, että liikkeemme on elävä.

Työtä ja toimeentuloa

Risteilyllä mukana ollut Seppo Tuovinen piti hyvänä,että puoluesihteeri avasi vaalityön arkea ja painotti viestien selkeyttä.

– Poliitikkojen kieli on uusliberalistista, mistä tavallinen duunari ei ymmärrä mitään. Kun uusliberalistinen talousmalli hallitsee ajatuksiamme, leimaa se kieltäkin.

Tuovinen toivoo SDP:n vaaliohjelmiin viestiä siitä, miten Suomi nostetaan suosta.

– Hallituksen leikkauspolitiikka vie ihmisiltä tulevaisuuden. Ihmiset tarvitsevat työtä ja toimeentuloa. Palkkojen on oltava sopimusten mukaisia.

Matalapalkka-aloista seuraa Suomen kahtiajakautuminen, mikä puolestaan ajaa maan ongelmiin.

– Kannan huolta myös nuorista. Kaikilla heistä ei ole työtä, ei toimeentuloa, ei tulevaisuutta, ei mitään.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE