Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Ulkomaat

18.4.2022 10:54 ・ Päivitetty: 18.4.2022 10:54

Moskovan pormestari: Noin 200 000 ulkomaalaisille yrityksille työskentelevää moskovalaista voi menettää työnsä pakotteiden vuoksi

iStock
Punainen tori Moskovassa kuvattuna lokakuussa 2016.

Noin 200  000 ulkomaalaisille yrityksille työskentelevää moskovalaista saattaa menettää työnsä Venäjälle asetettujen pakotteiden vuoksi, arvioi Moskovan pormestari Sergei Sobjanin blogipäivityksessään. Pakotteita on asetettu Venäjän Ukrainassa aloittaman sodan takia.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

Viranomaiset ovat pormestarin mukaan hyväksyneet noin 38 miljoonan euron arvoisen ohjelman työllisyyden tukemiseksi Moskovassa. Kohteena ovat ensisijaisesti ne, joiden työnantajana olevat ulkomaiset yritykset ovat keskeyttäneet toimintonsa tai lähteneet Venäjältä.

Lukuisat pääosin länsimaiset yritykset ovat ilmoittaneet joko keskeyttävänsä toiminnan Venäjällä tai lähtevänsä maasta kokonaan sen jälkeen kun presidentti Vladimir Putin lähetti joukkonsa Ukrainaan helmikuun lopulla.

Sobjanin kertoi ohjelman auttavan yli 58  000:ta työnsä menettänyttä ihmistä. Heistä yli 12  000 koulutetaan uudelleen. Ihmisiä aiotaan myös työllistää julkiselle sektorille.

Taloustieteilijät uskovat, että länsimaiden pakotteiden pahimpia vaikutuksia ei ole vielä nähty Venäjällä. He ovat ennustaneet maan syöksyvän syvään taantumaan.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

Demokraatti.fi

Tilaa Demokraatti

Demokraatti on politiikkaan, työelämään ja kulttuuriin erikoistunut aikakauslehti, joka on perustettu Työmies-nimellä vuonna 1895.

Kaikki ei ole sitä miltä näyttää.

Tilaa demokraatti →
2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE
KIRJAUDU