Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Kotimaa

27.12.2018 11:47 ・ Päivitetty: 27.12.2018 11:47

MTV: Arabianrannan murhaepäillyllä rikosmenneisyys

Muistokynttilöitä Helsingin Arabianrannassa Tapaninpäivänä.

Poliisi vaatii Helsingin Arabianrannassa koulupojan murhasta epäiltyä miestä vangittavaksi. Vangitsemisistunto pidetään Helsingin käräjäoikeudessa huomenna iltapäivällä kello 14 alkaen.

Alakoululainen poika kuoli asunnossa Helsingin Brysselinkadulla myöhään jouluaattona, ja murhasta epäiltynä otettiin kiinni 36-vuotias mies.

Murhasta epäilty mies ei Väestörekisterikeskuksen mukaan asu osoitteessa, jossa henkirikos tapahtui. Miehellä on osoite Espoossa.

MTV:n uutisten tietojen mukaan samaa miestä on epäilty aiemmin ainakin omaisuus- ja väkivaltarikoksista.

MTV:n aikaisemmin haastatteleman naapurin mukaan uhri oli ensimmäisellä luokalla ollut poika, jonka perheeseen kuului äiti, isä ja alakouluikäinen tyttö.

Poliisi: Raaka ja julma tekotapa

Poliisi esittää miestä vangittavaksi todennäköisin syin murhasta epäiltynä.

– Rikosnimikkeen perusteena on erityisen raaka ja julma tekotapa ja se, että rikoksen kohteena on ollut puolustuskyvytön lapsi, kertoo tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Kirsi Kanth Helsingin poliisista tiedotteessa.

Poliisi kertoo, että omaisille on järjestetty kriisiapua. Heidän kuulemisensa on kesken.

– Uhrin omaiset ovat erittäin järkyttyneitä, Kanth toteaa.

Poliisi on ollut tapauksesta niukkasanainen ja aikoo kertoa asiasta lisää huomenna heti vangitsemiskäsittelyn päätyttyä. Kanth ei kertonut STT:lle tänään esimerkiksi siitä, mikä oli epäillyn suhde uhriin. Hän painotti kertovansa huomenna tapauksesta sen, minkä pystyy.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

Demokraatti.fi

Tilaa Demokraatti

Demokraatti on politiikkaan, työelämään ja kulttuuriin erikoistunut aikakauslehti, joka on perustettu Työmies-nimellä vuonna 1895.

Kaikki ei ole sitä miltä näyttää.

Tilaa demokraatti →
2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE
KIRJAUDU