Ulkomaat
4.10.2021 05:49 ・ Päivitetty: 4.10.2021 05:49
Muhammad-piirtäjä Vilks kuoli – kolarissa menehtyi myös kaksi häntä suojellutta poliisia
Ruotsissa tunnettu taiteilija Lars Vilks on kuollut 75-vuotiaana, kun häntä kuljettanut auto törmäsi kuorma-autoon Markarydin kunnassa Etelä-Ruotsissa sunnuntaina.
Surmansa saivat myös kaksi poliisia, jotka olivat samassa autossa.
Toistaiseksi on epäselvää, mikä kolarin aiheutti. Molemmat ajoneuvot syttyivät tuleen kolarissa. Poliisi vahvistaa uutistoimisto TT:lle, että onnettomuudessa kuoli poliisin suojelussa ollut Vilks ja kaksi poliisia.
– Järkytyksellä ja suurella surulla otin vastaan tiedon siitä, että kaksi kollegaamme ja suojeluksessamme ollut ihminen kuolivat tänään iltapäivällä. Ajatukseni ovat heidän omaistensa, perheidensä, ystäviensä ja työtoveriensa kanssa, kommentoi Ruotsin poliisiylijohtaja Anders Thornberg nettisivuilla julkaistussa lausunnossa.
Kolari tapahtui sunnuntaina puoli neljän aikaa iltapäivällä paikallista aikaa. Viranomaisten mukaan onnettomuudessa mukana ollut kuorma-auton kuljettaja on viety hoitoon sairaalaan.
Vilkas päätyi vuonna 2013 tappolistalle.
Ruotsin poliisi on kertonut tiedottavansa lisää tapauksesta maanantaina kello yhdentoista jälkeen Suomen aikaa pidettävässä tiedotustilaisuudessa.
Lars Vilks tunnettiin julkisuudessa muun muassa islamin profeetta Muhammadia kuvanneista pilapiirroksista, joiden vuoksi häneen on kohdistettu murhayrityksiä ja tappouhkauksia.
Tunnetuin Vilksin murhan suunnittelija oli terrorismirikoksista oikeuteen vuonna 2010 joutunut ja vuonna 2014 vankeustuomion saanut yhdysvaltalaisnainen Colleen LaRose, joka tunnettiin myös liikanimellä ”Jihad Jane”. Osana saman murhasuunnitelman tutkintaa myös Irlannissa pidätettiin useita ihmisiä.
Vilks päätyi vuonna 2013 terroristijärjestö al-Qaidan Jemenin haaran julkaisemalle tappolistalle syytettynä ”rikoksista islamia vastaan”.
Kommentit
Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.