Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Ulkomaat

Murhenäytelmä Välimerellä: 9 hukkui, suurin osa lapsia

Yhdeksän ihmistä kuoli sunnuntaina Turkissa, kun Eurooppaan pyrkineitä ihmisiä kuljettanut vene upposi.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

Kuolleista kuusi on lapsia. Onnettomuus sattui Välimerellä Antalyan maakunnassa Turkin eteläosassa. Viisi ihmistä onnistuttiin pelastamaan. Heidän kansalaisuutensa eivät ole tiedossa.

EU:n ja Turkin kaksi vuotta sitten solmimalla pakolaissopimuksella yritettiin hillitä ihmissalakuljetusta, mutta tästä huolimatta osa pakolaisista pyrkii yhä Turkista Eurooppaan vaarallista merireittiä pitkin.

Kansainvälisen siirtolaisuusjärjestö IOM:n mukaan lähes 11 000 ihmistä on pyrkinyt Kreikkaan tänä vuonna. Ainakin 35 heistä on kuollut.

Pyrkijöiden joukossa on ollut myös turkkilaisia, jotka ovat paenneet itsevaltaisen hallinnon pidätyksiä ja puhdistuksia.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE