UIT:n koneisto toimii silti täysillä lähes läpi kesän, sillä revyyteatteri on viime vuosina laajentanut näkyvästi myös perinteisen kesäteatterin puolelle. Tänä sesonkina sillä on kaksikin  produktiota tarjolla: musiikkiteatteriklassikko Kaunis Veera sekä uustuotantona tehty Unto Monosen musiikkiin nojaava Aavan meren tuolla puolen nähdään perätysten Riihivuoren kesäteatterissa Muuramessa kesä-heinäkuussa.

Kauniin Veerankin ohjaajana urakoiva UIT-konkari Sari Siikander debytoi nyt myös kevätrevyyn ohjaimissa. Veeran viime kesäisessä ensitulemisessa Lappeenrannan kesäteatterissa Siikanderilla oli koreografiaisaparina Mikko Ahti (jonka kanssa hän muuten menestyi aikoinaan varsin hyvin Tanssii tähtien kanssa -kisassa), joka vastaa myös tämän Herkkua kuin heinänteko -revyyn askelkuvioista. Ohjaajan ja koreografin kemiat tuntuvat siis vanhastaan olevan kohdallaan, sillä tämänkeväisen revyyn ehdoton valtti on hyvä flow. Kuolleita hetkiä ei ole, yksi seesteisempi kuitenkin, kun Sinikka Sokka esittää ikääntymisestä kertovan slovarin.

Harmi vaan, että sisällöllisesti revyy ei ole yhtä reipas. Alkupuoli kyllä antaisi viitteitä siihen suuntaan, sillä hauskasti niskavuorelaisen heinälatosketsin, jossa sukupuoliroolit pannaan uusjakoon, perään seuraa illan paras musiikkinumero. Kahdessa osassa vielä, naiset ensin ja miehet sitten. Siinä irvitään riemuisasti  Ievan polkan tahdissa sosiaalisen median ilmiöitä, ennen kaikkea ihmisten itseriittoista tarvetta kohottaa omia tekemisiään, perhettään, älykkyyttään, ulkonäköään… Jooga-sessio, jonne pölähtää persjalkainen suuomalainen perheenäiti (hillitön Pihla Penttinen) muka alkeistunnille, jolla  shown tanssiryhmä alkaakin näyttää vähän liikunnan ja notkeiden mallia, on myös mainio.

Kuudelta vuosikymmeneltä poimittuja iskusävelmiä sisältävä, hyvin sovitettu Täydellinen elämä -potpuri toimii vielä hyvin, mutta sitten alkaa alamäki. Löysää sketseilyä muun muassa iltapäivälehtien skuupinjanosta, Temptation Islandista ja hullunkurisesta perheestä, jossa mummi kuulee vävyehdokkaan puheita kaksimielisesti väärin – hohhoijaa. Vielä isompi haukotus tulee demarisketsistä “Meillä taitaa olla sama suunta” , jossa vatvotaan puolueen ikääntynyttä imagoa. Väsyneesti kuin aihe itse. Puoluetoimiston tiloistakin löytyy terhakampi gägi, kun joku on laittanut sen ruokailutiloihin siistinä pitämisestä vihjaavan lapun “Meillä taitaa olla sama keittiö”.

Välissä koetaan hetkellinen terhakoituminen, kun Antti Lang pääsee osoittamaan virtuositeettiaan ratsiasketsissä, jossa Panu Vauhkosen esittämä poliisi pistää alkometrin toimintakelvottomuuden tähden autoilijan (Lang) kliinisiin kokeisiin. Lang saa muun muassa jongleerata kananmunilla Lion Sleeps Tonightia laulaen ja lausua Tommy Tabermannin runoa päällään – myös ilman käsiä – seisten. Ja Lang suoriutuu tehtävistä ilman feikkejä tai stuntteja.

Lang on pääosassa myös mainos- ja markkinointikielen kustannuksella pilailevassa sketsissä, jossa olisi  ainesta, mutta toteutus jää vähän piippuun. Vauhkonen taas on mehukkaimmillaan pönttösketsissä, joka on vanhan hyvän ajan kakkahuumoria yhdistettynä tämän päivän ilmiöiden ruotimiseen.

Puolitoistatuntinen pläjäyksessä laulunumerot ovat kompaktisti kasassa, vaikka alku- ja loppubiisit tuntuvat pakkopullilta. Nina Tapio ja Sinikka Sokka ovat molemmat niin kovia musiikkiteatterin ammattilaisia, että kannattelisivat musanumerot vaikka kahdestaan, mutta he saavat Langista, Sami Hintsasesta, Katariina Havukaisesta ja kumppaneista hyvää tukea. Ja tietysti Jean S -orkesterista, jonka oma soolonumero, country-henkinen potpuri, on kuitenkin hiukka valju.

Maan ammattitaitoisinta revyyviihdettä UIT yhtä kaikki yhä tarjoaa, vaikka sisällöllisesti muhevampiakin paketteja on vuosien saatossa nähty.