Työmarkkinat
20.2.2019 13:27 ・ Päivitetty: 20.2.2019 13:27
Muu henkilöstö unohdettu kuumassa keskustelussa – ”Laitos- ja kotihoito ei onnistuisi ilman heitä”
Julkisen alan unioni JAU huomauttaa, että avustava henkilöstö on jäänyt vähälle huomiolle, kun keskustelu vanhustenhoidosta on käynyt kuumana. Erityisesti tapetilla on ollut hoitajamitoitus.
– Muun henkilöstön rooli hoitoketjun osana on merkittävä, alan sopimuksista neuvotteleva JAU korostaa tiedotteessaan.
Sen tehtäviin kuuluu muun muassa henkilöstö- ja talouspalvelut, hallinto- ja sihteerityö, siivous-, ruoka- ja pesulapalvelut, väline- ja laitoshuolto sekä tietopalvelut ja -järjestelmät.
– Laitos- ja kotihoito ei onnistuisi ilman avustavaa henkilöstöä.
Hoivatyö itsessään on jakautunut moniin erilaisiin tehtäviin. Kaikissa ei tarvita lähihoitajan tai sairaanhoitajan koulutusta. Esimerkiksi hoiva-avustajat tekevät sellaista työtä, joka liittyy hoidettavien perustarpeisiin, esimerkiksi peseytymiseen, ruokailuun, pukeutumiseen ja liikkumiseen.
– Naisvaltainen hoiva-ala avustavine tehtävineen tarvitsee arvostusta, jonka on näyttävä paitsi riittävänä henkilöstömääränä myös hyvänä palkkana, JAU:hun kuuluvan Julkisten ja hyvinvointialojen liiton JHL:n puheenjohtaja Päivi Niemi-Laine vaatii.
”Ihmiset hakeutuvat muille aloille, koska taakka käy liian painavaksi.”
Lisää aiheesta
Hän pitää yhtälöä – henkisesti ja fyysisesti raskas työ ja matala palkka – huonona.
– Se aiheuttaa tilanteen, jossa emme lopulta enää löydä osaavia työntekijöitä. Myös alalle soveltuvat ihmiset hakeutuvat muille aloille, koska taakka käy liian painavaksi.
Unionin mukaan tällä hetkellä merkittävä osa lääkärien ja hoitajien työajasta kuluu muuhun kuin hoitotyöhön. He kirjaavat ja raportoivat, vaikka näihin tehtäviin olisi olemassa omat erityisosaajansa, esimerkiksi osastonsihteerit.
– Vaadimme hoitohenkilökuntamme rinnalle avustavaa henkilöstöä. Silloin hoitajat voivat keskittyä varsinaiseen hoito- ja hoivatyöhön. Järkevällä, koulutusta vastaavalla työnjaolla varmistetaan, että koko hoitoketju toimii, JAU:hun kuuluvan Julkis- ja yksityisalojen toimihenkilöliiton Jytyn puheenjohtaja Maija Pihlajamäki korostaa.
Arvokeskustelu on Pihlajamäen ja Niemi-Laineen mielestä ollut tarpeen.
– Ihmisarvoinen vanhuus on taattava. Jotta tämä toteutuisi, alalle on kohdistettava lisää resursseja.
Kommentit
Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.
Lisää aiheesta
Työmarkkinat
5.2.2019 13:18
Super muistuttaa: Hoitajamitoitukseen tulee laskea vain hoitajat
Kotimaa
4.2.2019 05:34
Hoitajamitoituksen hintalapusta arvio – kiistaa jo nyt, löytyykö väkeä: ”Jos on kunnon työolot, alalle on tulijoita”
Politiikka
1.2.2019 14:25
Superin Paavola: ”Mätäpaise on puhkaistu” – Attendon mukaan haamuhoitajat ovat väärinkäsitys