Urheilu
14.4.2019 09:07 ・ Päivitetty: 14.4.2019 09:07
Myrtynyt Bottas: “Rehellisesti sanottuna menetin voiton siinä”
Mercedeksen Valtteri Bottas ajoi toiseksi formula ykkösten Kiinan gp:ssä ja menetti samalla kuljettajien MM-sarjan kärkipaikan. Kauden kolmannen MM-kisan Shanghaissa voitti hänen tallikaverinsa Lewis Hamilton.
F1-historian 1 000. MM-kilpailun kolmas oli Ferrarin Sebastian Vettel. Alfa Romeon Kimi Räikkönen ajoi yhdeksänneksi.
Hamilton ohitti paalupaikalta matkaan ampaisseen Bottaksen lähdössä. Hamilton siirtyi voitollaan kuljettajien MM-sarjan johtoon ohi Bottaksen.
– En saanut lähtöviivalla parasta pitoa, vaan auto suti. Rehellisesti sanottuna menetin voiton siinä, Bottas kertoi järjestäjien haastattelussa.
Kilpailuun 13. ruudusta lähteneen Räikkösen startti sujui paremmin. Hän nousi avauskierroksella yhden sijan ja paranteli asemiaan melko nopeasti kymmenenneksi.
Räikkönen on ajanut kauden kolmessa kilpailussa sijat 8, 7 ja 9, eli Alfa Romeonsa MM-pisteille joka kisassa.
– Auto tuntui aika hyvältä, vauhtiakin oli, mutta lopussa renkaat lakkasivat toimimasta. Ei olleet riittävän lämpimät renkaat, harmitteli pidon puutetta C Morelle Räikkönen, joka yritti kisan loppupuolella turhaan Racing Pointin kahdeksanneksi sijoittuneen Sergio Perezin ohi.
Ferrari syrji tulokas-Leclerciä
Toisesta ruudusta lähteneistä Ferrari-kuljettajista Charles Leclerc ohitti heti alussa edellään lähteneen Sebastian Vettelin. Ferrarin tallijohto määräsi pian tämän jälkeen kisataktiikan nimissä Leclercin päästämään ohitseen nelinkertaisen maailmanmestarin Vettelin. Kun Ferrarin tulokaskuljettaja Leclerc joutui hidastelemaan Vettelin takana, takaa tullut Red Bullin Max Verstappen sai etua.
Verstappen nousi lopputuloksissa neljänneksi, 21-vuotias Leclerc joutui tyytymään viidenteen sijaan.
Kuljettajien MM-sarjaa johtaa 68 pisteeseen kivunnut Hamilton, joka on tallikaveriaan Bottasta edellä kuusi pistettä. Verstappen on kolmantena ennen kauden kompuroiden aloittanutta Vetteliä. Räikkönen on MM-pisteissä seitsemäntenä.
Tallien MM-sarjan kärjessä on kauden kaikissa kolmessa kilpailussa kaksoisvoiton ottanut Mercedes ylivoimaisella piste-erolla ennen toisena olevaa Ferraria.
Hamilton hallitsee
Viisinkertainen maailmanmestari Hamilton voitti Kiinan gp:n jo kuudennen kerran. Hänellä on F1-urallaan 75 MM-voittoa.
– Tallin kaksoisvoitto historian 1 000. MM-kisassa oli jotain todella erityistä. Eromme tuli lähdössä, voittaja Hamilton myönteli toiseen sijaansa pettyneen Bottaksen suuntaan AFP:n mukaan.
MM-sarja jatkuu kahden viikon kuluttua Azerbaidzhanin gp:llä Bakussa.
STT–REIMA RAUTIAINEN
Kommentit
Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.