Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Kotimaa

20.7.2023 18:03 ・ Päivitetty: 20.7.2023 18:03

Näillä alueilla ei saa pitää siipikarjaa ja vankeudessa pidettäviä lintuja ulkona – Ruokavirasto perustaa tartuntavyöhykkeen

LEHTIKUVA / ALEKSI TUOMOLA

Ruokavirasto perustaa lintuinfluenssan torjumiseksi tartuntavyöhykkeen, joka tulee voimaan välittömästi, virasto kertoo tiedotteessa.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

Tartuntavyöhyke kattaa Varsinais-Suomen, Satakunnan, Etelä-Pohjanmaan, Pohjanmaan ja Keski-Pohjanmaan maakunnat.

Tartuntavyöhykkeellä on kielletty siipikarjan ja vankeudessa pidettävien lintujen pitäminen ulkona. Kielto koskee myös luonnonmukaista tuotantoa harjoittavia pitopaikkoja.

Ruokavirasto ohjeistaa, että tartuntavyöhykkeellä käynnit lintujen eläinsuojassa on kielletty muista kuin välttämättömistä syistä. Eläinsuojassa käyvien tulee pukeutua vain kyseisessä eläinsuojassa käytettäviin suojavaatteisiin ja vaihtaa jalkineet sisään ja ulos mennessä. Lisäksi kädet on pestävä tai vähintään desinfioitava eläinsuojaan tullessa.

Lisäksi lintujen rehut ja kuivikkeet on säilytettävä niin, että luonnonvaraiset linnut eivät pääse niiden kanssa kosketuksiin.

Ruokavirasto suosittelee, että siipikarja suojataan huolellisesti myös muissa osissa maata.

SUOMESSA on löydetty usealta paikkakunnalta kesä-heinäkuussa H5N1-tyypin korkeapatogeenista lintuinfluenssaa. Tautia on todettu etenkin lokkilinnuilla, ja kesän aikana on havaittu useita lokkien joukkokuolemia.

Lintujen lisäksi tautia on todettu siniketuissa ja minkeissä kymmenellä turkiseläintilalla Etelä- ja Keski-Pohjanmaalla.

Ruokavirasto kertoi sunnuntaina, että tämän kesän tapaukset ovat ensimmäinen kerta, kun turkiseläimillä on todettu lintuinfluenssaa Suomessa. Tuolloin kerrottiin yhteensä viideltä turkistarhalta löytyneen tautia.

Tautia on ollut tänä kesänä paljon luonnonvaraisissa linnuissa ympäri Eurooppaa.

MAAILMAN terveysjärjestö WHO varoitti keskiviikkona, että lintuinfluenssaepidemioiden lisääntyminen nisäkkäiden keskuudessa voi edesauttaa viruksen leviämistä myös ihmisiin.

Tämänhetkisen tiedon valossa lintuinfluenssavirukset kuitenkin tarttuvat huonosti ihmiseen, ja tartunta vaatii yleensä läheisen kontaktin sairastuneeseen villilintuun, siipikarjaan tai niiden eritteisiin.

Jos siipikarjassa havaitaan lintuinfluenssaan viittaavia oireita, on asiasta ilmoitettava heti kunnan- tai läänineläinlääkärille, Ruokavirasto muistuttaa. Myös luonnonvaraisten lintujen joukkokuolemista ja yksittäisistä kuolleista petolinnuista pitää tehdä ilmoitus.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

Demokraatti.fi

Tilaa Demokraatti

Demokraatti on politiikkaan, työelämään ja kulttuuriin erikoistunut aikakauslehti, joka on perustettu Työmies-nimellä vuonna 1895.

Kaikki ei ole sitä miltä näyttää.

Tilaa demokraatti →
2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE
KIRJAUDU