Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Näin SDP muuttaisi verotusta: “Korjausliike”

SDP:n mukaan verotus on arvovalinta. Puolueen mukaan Suomessa on rohkeasti otettava pieni- ja keskituloisia suosiva kanta ja vastaavasti nostettava omistamisen ja suurituloisten verotusta.

— Tarvitsemme aitoa kasvua, talouspoliittisesti järkevää, työllisyyttä edistävää ja pieni- ja keskituloisten ostovoimaa suosivaa verotusta.

— Verotusta pitää korjata siihen suuntaan, että omalla työllänsä voi elättää perheensä ja saada vähän säästöönkin. Työn verotusta on siten kevennettävä ja siirryttävä kohti pääoman ja varallisuuden ja sen tuottojen verottamista verotusta. Verotuksen rakennetta muutetaan omistamisen verotusta painottavaan suuntaan. Muihin EU-maihin verrattuna Suomessa aliverotetaan omistamista ja yliverotetaan työtä ja kulutusta.

Sosialidemokraattien “verotuksen korjausliike” ei korota veroastetta vaan laajentaa veropohjaa.

Koko SDP:n veroesitys on tiivistettynä alla:

1. Pieni- ja keskituloisia suosivat veroratkaisut

Sosialidemokraattien vaihtoehdossa pieni- ja keskituloisen palkansaajan verotusta kevennetään ja palkasta jää enemmän käteen. Tämä toteutetaan muokkaamalla työtulovähennystä siten, että se suosii pieni- ja keskituloisia. Myös verotuksen perusvähennystä on nostettava, jolloin myös työttömien toimeentulo helpottuu.

Lisää aiheesta

Lisäksi alennetaan väliaikaisesti työeläkemaksuja. Emuun liityttäessä sovittiin työeläkemaksujen käyttämisestä joustona huonon taloustilanteen sattuessa, mutta hallitus on jättänyt tämän pelivaran hyödyntämättä.

2. Pääomatulojen ja miljoonaperintöjen veromuutokset

Hallituksen suurituloisia suosivalle politiikalle on olemassa vaihtoehto. Emme halua elää yhteiskunnassa, jossa vanhempien ja suvun varallisuus merkitsee ahkeruutta enemmän. Suurimpien ansio- ja pääomatulojen saajien on nykyisessä taloustilanteessa otettava lisävastuuta velkaantumisen taittamisessa. Siksi pääomatulojen saajien verotusta on tiukennettava ja miljoonaperintöjen verotusta on korotettava.

3. Eläkeläisten verotuksen oikaisu

Oikeudenmukaiseen verotukseen kuuluu, että eläkkeensaajat ansaitsevat samat veronkevennykset kuin palkansaajat. Sosialidemokraatit eivät hyväksy eläkeläisten verotuksellista eriarvoisuutta verrattuna palkansaajiin.

4. Pienyrittäjien tukeminen ja alv- alarajan korottaminen

Pienyrittäjyyden edistämiseksi on perusteltua nostaa arvonlisäverovelvollisuuden alarajaa. Rajaa nostetiin tämän vuoden alussa 8500 eurosta 10000 euroon. Tämä suunta on oikea. Monessa Euroopan maassa alaraja on kymmeniä tuhansia euroja ja Sdp esittää alv-velvollisuuden alarajan nostoa 30000 euroon. Tämän lisäksi ensimmäisen työntekijän palkkaukseen tehdään 20000 euron vähennys verotettavasta tuloksesta.

5. Veropohjan laajentaminen – aliverotettu finanssisektori mukaan

Veromuutosten rahoittamiseksi on syytä laajentaa veropohjaa mm. nykyisin aliverotetun finanssisektorin saattamisesta vahvemmin verotuksen piiriin. Niin kutsutut kapitalisaatiosopimukset on saatava verolle ja on luotava pohjoismaisen mallin mukainen rahoitusvero.

6. Harmaan talouden torjunta

Harmaan talouden ja veronkierron torjunnan tehostaminen on keskeisessä asemassa tuo myös liikkumavaraa. Se on myös yksi tarpeellinen keino, jolla verotuksen oikeudenmukaisuudesta pidetään kiinni.

Eilen demarit esittelivät ohjelmansa pitkäaikaistyöttömyyden nujertamiseksi.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE