Politiikka
1.5.2023 11:43 ・ Päivitetty: 1.5.2023 11:43
”Näinä aikoina olisi epäviisasta lähteä leikkaamaan Yleisradion rahoitusta”
Kansanedustaja Pia Viitanen (sd.) puhui vappuna Ikaalisissa ja Sastamalassa.
Terveiset Säätytalolle Viitaselta lähti muun muassa koulutuksen, kulttuurin ja luonnon puolesta.
– Uutta kasvua ja työtä syntyy myös panostamalla luovaan talouteen ja kulttuuriin. Niiden avulla vahvistamme myös kansakunnan henkistä huoltovarmuutta, joka tänä päivänä on varsin tärkeää, Viitanen sanoi.
Hän on toiminut aiemmin muun muassa kulttuuriministerinä.
Viitanen sanoi, että tutkimuksen mukaan museoiden toiminta kasvattaa sijaintialueidensa taloutta 132-166 miljoonalla eurolla vuosittain. Museot parantavat työllisyyttä ja nostavat alueiden imagoa.
– Kulttuuri ei ole luksuspalvelu eikä siihen mene liikaa rahaa, toisin kun vaalien alla Riikka Purra viestitti.
– Kulttuuri kuuluu kaikille asuinpaikasta ja tuloista riippumatta, ja on tärkeää tuoda sitä asuinalueille, kouluihin, päiväkoteihin ja ikäihmisten palvelujen pariin. On viisasta panostaa kulttuuriin ja pyrkiä kulttuurin rahoituksen kasvattamiseen yhteen prosenttiin valtion budjetista. Sijoitus kulttuuriin maksaa itsensä monin verroin takaisin. Tähän SDP kertoi olevansa sitoutunut vastauksissaan Petteri Orpon (kok.) kysymyksiin.
Viitanen sanoi SDP:n painottaneen vastauksissa myös sitä, että oikeusvaltion kannalta keskeistä on, että yleisradion ja riippumattoman median toimintaedellytykset turvataan.
– Näinä aikoina olisi epäviisasta lähteä leikkaamaan Yleisradion rahoitusta. Hallitusneuvotteluissa on tärkeää pitää mielessä pitkä perinne siitä, että Yleisradiota koskevat päätökset tehdään parlamentaarisesti, Viitanen totesi.
Kommentit
Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.