Kirjallisuus
28.11.2024 14:04 ・ Päivitetty: 28.11.2024 14:51
Kommentti: Tervetuloa takaisin, Finlandia-juhlan polemiikki
Ennen oli kaikki vahvemmin. Tai suoremmin. Tai piikikkäämmin, jopa ilkeämmin.
Näin voisi väittää Finlandia-palkintotilaisuuksien puheista, joita palkitsijat ja palkitut ovat 40 vuoden kuluessa pitäneet.
Viime vuosina, kun Finlandia-illan virallisesta osasta on tullut (pitkälti Ylen suoran lähetyksen ehdoilla) tiukkaan tunnin formaattiin puristettu paketti, johon pitää änkeä kaikkien kolmen palkintokategorian valitsijoiden ja palkittujen puheet, ei kipakoita yhteiskunnallisia tai kirja-alan tilaa ruotivia kannanottoja ole juuri kuultu. Tuntuu myös siltä, että kun palkintotilaisuus on siirtynyt keskipäivästä iltaan, ja sitä on pyritty muokkamaan kaiken kirjaväen yhteiseksi leppoisaksi gaalaillaksi, kukaan ei ainakaan Ylen kameroiden ollessa päällä viitsi ottaa riidankylväjän viittaa harteilleen.
Kaukana tuntuvat olevan ne ajat, jolloin Pentti Holappa saattoi palkinnon saadessaan mollata “kiitospuhessaan” kaiken kirjallisuuskritiikin ja vieläpä yhden Hesarin kriitikon ihan nimeltä – sellaisia vaivaannuttavia hetkiä tosin moni tuskin nykyisin kaipaa. Se sen sijaan oli aikoinaan ihan mannaa, kun syntyperältään saksalainen suomalaisen kirjallisuuden tuntija ja kääntäjä Stefan Moster suomi ehdokasvalintalautakunnan puheenjohtajana koko kirjailijakuntaamme arkuudesta ja yhteiskuntakriittisyyden puutteesta. Sitä kirjailijoiden mielensäpahoituksen määrää oli pitkin syksyä 2006 aika lystikästä seurata.
KUSTANNUSALA, media, kulttuuripäättäjät ynnä muut vaikuttajatahot saivat etenkin 1990-luvun lopussa ja tämän vuosituhannen alussa aika taajaankin kuulla kritiikkiä Finlandia-puheissa. Nyttemmin on oltu positiivisia ja keskitytty enempi kiitoksiin.
Siksi oli virkistävää, kun etämän vuoden jakojuhlassa sekä lasten- ja nuortenkirjallisuuden että kaunokirjallisuuden palkitut palauttivat poleemisuuden kiitospuheisiin.
Kaunokirjakategorian taas valloittanut Pajtim Statovci aloitti heti lupaavasti: “Ei tunnu hyvältä pilata kenenkään iloa tällaisena iltana. Mutta.”
Näin hän puhutteli suoraan läsnäolevia kustannusalan toimijoita: “Miksi myytte teoksianne luku- ja kuunteluaikapalveluille niin alhaiseen hintaan, vaikka se on aiheuttanut suurta eripuraa kirjailijoiden ja kustantajien välille? Miten olette määritelleet kirjan hinnan luku- ja kuunteluaikapalveluissa? Miten tähän hintaan on päädytty? Entä miksi kirjailijoita tai heidän edustajiaan ei ole kutsuttu näihin neuvottelupöytiin? – – – Te pystytte kyllä parempaan. Itse asiassa on valinta olla pystymättä.”
Ja näin päättäjiä: “Ruotsalaisomisteiset luku- ja kuunteluaikapalvelut sekä tekoäly uhkaavat muuttaa pysyvästi paitsi koko lukemisen kulttuuria myös kirjallisuuden sisältöjä. Leikkaukset taiteelta, muun muassa kirjojen arvonlisäveron korotus, rankaisevat ihmisiä lukemisesta, tarpeesta ymmärtää maailmaa taiteen avulla. Tämäkin on valinta.”
“JUNIORI-FINLANDIALLA” palkittu Päivi Lukkarila kiteytti viestinsä sisällön muistossa isoisästään.
“Vaikka oli tiukkaa, Kalle oli valmis antamaan vähästään Suomen Kulttuurirahaston perustamiseen, sillä hän ymmärsi, että ilman omaa kulttuuria ei Suomella ole tulevaisuutta. Kunpa nykyiset päättäjämme
ymmärtäisivät saman!”
Lukkarila myös korosti painokkaasti lukemisen merkitystä koko ammattikuntansa puolesta: “Me kirjailijat herätämme teksteillämme ihastusta, jännitystä, tyrmistystä, vatsanpohjaa kutittelevaa pelkoakin. Vihaa ja ennakkoluuloja emme halua herättää, sitä tehdään jo muutenkin tarpeeksi. Eihän mikään ole helpompaa kuin vihan lietsominen! Vihan sokaisema ihminen seuraa sitä ääliötä, jolla on
kovin ääni ja typerimmät väitteet. Lukeva ihminen ajattelee ja kyseenalaistaa.”
Tuhtia kamaa kirjailijalta, jonka itsensä perustaman kustantamon nimi on rakastettavan kevyesti Nokkahiiri.
Statovcin palkituksi valinnut näyttelijä Alma Pöysti liittyi omassa puheessaan edellisten huoleen toteamalla, että “elämme nyt hyvin… merkillisiä… aikoja. Sakset heiluvat ja hallituksen lyhytnäköiset ja
visiottomat leikkaukset uhkaavat yhteistä henkistä pääomaa ja sen edellytyksiä ennennäkemättömällä tavalla.”
Hyviä, punnittuja ja haastavia puheita yhtä kaikki, ja ihan oikealla foorumilla esitettyjä. Olisiko niin sanotulla vastapuolella eli lähinnä maa hallituksella heittää vaakaan sellaiset omat punnuksensa, että kulttuurissa päästäisiin tasapainoisempaan tilaan? Vai jatketaanko siltä suunnalta Riikka Purran omaksumalla ylimielisellä vähättelyllä, “punaviher”-inholla ja kulttuurin leimaamisella eliittiharrastukseksi?
Kulttuuriministeri Sari Multalan ääni, jos hän sitä edes yrittää käyttää, ei valtionkamreerin äänekkään dissailun yli tahdo kuulua. Niinpä ollaan kohta tilanteessa, josta Päivi Lukkarila varoitti: “Vihan sokaisema ihminen seuraa….”
Toivottavasti edes keskustelu jatkuu. Mutta asialinjalla.
Kommentit
Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.