Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Nato-lausunnot kirvoittivat keskustelun Mika Aaltolan asemasta – professori: “Tietysti se herättää tunteita ja fiiliksiä”

LEHTIKUVA / ANTTI AIMO-KOIVISTO
Ulkopoliittisen instituutin johtaja Mika Aaltola esitteli teoksensa Mihin menet Suomi? - Pelon aika Euroopassa julkistustilaisuudessa Helsingissä 17. lokakuuta 2022.

Ulkopoliittisen instituutin (Upi) johtoa ja tutkijoita on viime päivinä syytetty pyrkimyksestä vaikuttaa Suomen herkässä vaiheessa olevaan Nato-prosessiin. Onko näin?

Simo Alastalo

Demokraatti

Viimeisimmän keskustelun taustalla on Upin johtajan Mika Aaltolan ja instituutin tutkijan Henri Vanhasen Turkin matka sekä siitä virinneet kommentit, jotka havahduttivat muun muassa Upin neuvottelukunnan puheenjohtajan, kansanedustaja Saara-Sofia Sirénin (kok.).

– Ulkopoliittisen instituutin tehtävä on tuottaa tutkittua tietoa päättäjille. Ei ole tarkoitus, että instituutin johto ja tutkijat itse yrittävät vaikuttaa Suomen ulkopolitiikkaan, Sirén totesi MTV Uutisille.

Aaltola oli Turkista palattuaan muun muassa tviitannut Suomen ja Ruotsin jäsenyysprosessien erottamisesta.

Vasemmistoliiton kansanedustaja Veronika Honkasalo pitää hyvänä, että Aaltolan roolista keskustellaan.

Honkasalo toteaa Demokraatille olevansa samaa mieltä Upin tehtävään liittyvästä erottelusta, joka koskee tiedon tuottamista ja ulkopolitiikkaan vaikuttamista. Sirén muistutti haastattelussa myös perustuslain mukaisesta marssijärjestyksestä, jossa Suomen ulkopolitiikkaa johtaa tasavallan presidentti yhteistoiminnassa valtioneuvoston kanssa.

Honkasalo kertoo pitävänsä tutkijataustaisena kansanedustajana lähtökohtaisesti erittäin hyvänä, että asiantuntijat ja tutkijat ottavat osaa yhteiskunnalliseen keskusteluun. Samalla hän tähdentää, että oman aseman ja asiantuntijuuden rajojen tunnistaminen on osa asiantuntemusta.

– Näin herkässä ulkopoliittisessa tilanteessa välillä tuntuu, että Aaltola ei ehkä ole sensitiivinen omalle asemalleen. Hän käyttää merkittävää asiantuntijavaltaa. Tietty nöyryys ja eettinen harkinta olisivat ehkä paikallaan sen suhteen mitä siinä asemassa sanoo, koska sillä on vaikutusta.

Honkasalo ottaa esimerkiksi taannoisen Helsingin Sanomien kommentin, jossa referoitiin Suomen ulkopoliittisen johdon Nato-lausumia.

– Siinä lueteltiin mitä presidentti Niinistö oli sanonut, mitä pääministeri Marin ja sitten todettiin, että Mika Aaltola on sanonut näin. Ei hän edusta Suomen ulkopoliittista johtoa.

SUOMEEN vaikuttaisi Honkasalon mukaan mahtuvan yksi asiantuntija kerrallaan. Hän toivoisi julkiseen ulko- ja turvallisuuspoliittiseen keskusteluun useampia näkökulmia ja laajemmin asiantuntijoita.

– Myös sukupuolinäkökulmasta. Mika Aaltola on saanut todella hegemonisen aseman. Ehkä siitäkin näkökulmasta on hyvä, jos hän pohtii omaa positiotaan ja sitä mitä hän lausuu tarkkaan.

Upin neuvottelukunta aikoo ottaa Aaltolan lausunnot esille seuraavassa kokouksessaan.

Ulkopoliittinen instituutti irrotettiin suorasta poliittisesta ohjauksesta vuonna 2006. Koetko, että osittain poliitikoista koostuva neuvottelukunta on oikea taho käsittelemään tätä?

– Neuvottelukunta on joka tapauksessa olemassa ja Upin rahoitus tulee eduskunnan kautta. En näe, että positioiden selkeyttäminen liittyisi sisältöjen rajoittamiseen.

– On hassua, että tässä nähdään hiljentämispyrkimys. Tutkijana tiedän, että tutkijoihin kohdistuva vihapuhe on Suomessa aito demokratia- ja sananvapausongelma. Sitä mitä tutkitaan ja kuinka vapaasti tutkijat voivat puhua pyritään ohjaamaan. Jos meillä on kyseessä henkilö, joka käyttää merkittävää asiantuntijavaltaa Suomessa, on todella tervetullutta, että tästä käydään myös kriittistä keskustelua. Tervehdin ilolla Saara-Sofia Sirénin lausuntoa.

ITSEKIN Upin neuvottelukuntaan kuuluva, Helsingin yliopiston maailmanpolitiikan professori Teivo Teivainen ei kaikilta osin ymmärrä Aaltolan lausunnoista käytävää julkista keskustelua.

– En pidä hyvänä, että ulkopolitiikka olisi asia, josta keskusteleminen olisi rajattu vain perustuslaissa ulkopolitiikkaa sivuavissa pykälissä mainituille tahoille. Meillä lienee Suomen historiassa kokemusta siitäkin, miten ulkopoliittista keskustelua pyrittiin rajaamaan sellaiseen muottiin, jossa kansalaiskeskustelua ei liiemmin käyty, Teivainen aloittaa.

Teivainen pitää silti Aaltolan ja Vanhasen kommentteja Suomen ja Ruotsin Nato-hakemusten eriyttämisestä selkeinä politiikkasuosituksina.

– Itse en ehkä sen tyyppisiä politiikkasuosituksia antaisi. Mutta minusta on ihan ok, jos esimerkiksi tutkijat, kansalaisliikkeet tai yritykset kantavat kortensa kekoon myös ulkopolitiikkaa koskevassa kansalaiskeskustelussa. Keskustelussa niistä kommenteista on ollut joitakin näkemyksiä, jotka kuulostavat vähän kaiuilta sellaisesta takavuosien ulkopoliittisesta perinteestä, että presidentti puhuu ja muut ovat hiljaa.

Teivainen pitää mahdollisena, että keskustelua Aaltolan kommenteista on kiihdyttänyt hänen näkyvyytensä presidenttigallupeissa.

– Onko siinä jotakin tuomittavaa tutkijapositioon liittyvästä vinkkelistä, jos mediassa näin toimitaan? Totta kai roolit ovat menneet Mika Aaltolan tapauksessa enemmän limittäin.

TEIVAINEN ymmärtää myös heitä, jotka ovat nähneet Aaltolan kannanotoissa kaipausta osallistua polittiseen toimintaan.

Se ei hänen mukaansa ole peruste rajoittaa tutkijan sananvapautta. Myös mielipiteen esittäminen Aaltolan kommenteista kuuluu vapaaseen kansalaiskeskusteluun.

– Kun siellä on sanavalmis, paljon mediassa esiintyvä henkilö, joka esittää aika väkevästi normatiivisesti ladattuja kommentteja, niin se tietysti herättää tunteita ja fiiliksiä, että onko hän liian paljon äänessä ja ovatko näkemykset hyviä vai huonoja.

– En ajattele niin, että Upin porukalta pitäisi rajata oikeutta keskustella myös omia normatiivisia kantoja esiin tuoden.

Teivaisen mukaan keskustelu siitä, ovatko Upin piiristä esitetyt kannat riittävän moniäänisiä, on kokonaan erillinen kysymys.

– Kaikille on varmaan ilmeistä, että se moniäänisyys ei ainakaan julkiseen keskusteluun ihan kauheasti välity.

Ulkopoliittinen instituutti ei ole ensimmäistä kertaa tilanteessa, jossa poliitikot paheksuvat julkisesti sen kannanottoja tai julkaisuja.

Teivainen muistuttaa vuonna 2016 julkaistusta UPI:n Venäjä-raportista, joka sai kovaa julkista arvostelua. Raportin nähtiin myös tuolloin astuvan ulkopolitiikan tekemisen tontille ja kärjistävän ristiriitoja Venäjä-näkemyksillään.

– Osalla keskustelijoista oli sävyjä, että raportissa sanottiin Venäjästä liian ikävästi ja ylikorostettiin Venäjän autoritäärisyyttä ja aggressiivisuutta. Joku voisi nyt ajatella, että ei se raportti nyt ihan niin pieleen mennyt.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE