Palkittu politiikan aikakauslehti
39€/4kk

Ulkomaat

Naton jäsenmaiden johtajat kokoontuvat Lontoossa – Malttaako Trump olla sekaantumatta brittien vaalitaistoon?

Naton jäsenmaiden johtajat kokoontuvat tänään Lontooseen juhlistamaan sotilasliiton 70-vuotispäivää. Varsinainen juhlakokous on vuorossa huomenna keskiviikkona. Tänä iltana johtajat osallistuvat kuningatar Elisabetin vastaanotolle Buckinghamin palatsissa.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

Kokouksen liepeillä järjestetään jo tänään myös Syyrian tilannetta käsittelevä kokous. Siihen osallistuvat Turkin, Ranskan Britannian ja Saksan johtajat.

Turkin päätös hyökätä Pohjois-Syyrian kurdialueelle on kiristänyt Turkin välejä muihin Nato-liittolaisiin.

Britannian juhlakokouksessa ei ole tarkoitus tehdä päätöksiä tai hyväksyä merkittäviä julkilausumia. Naton sisäisten jännitteiden pelätään kuitenkin nousevan pintaan esimerkiksi lehdistötilaisuuksissa tai muissa lausunnoissa.

Turkin asekaupat riepovat

Turkin ja muiden Nato-maiden suhteita hiertää Syyrian lisäksi se, että Turkki on hankkinut Venäjältä uudenaikaista S-400-torjuntaohjuksia. Kaupan vuoksi Yhdysvallat sulki Turkin ulos F–35-hävittäjäohjelmasta.

Nato-soppaa hämmensi hiljattain myös Ranskan presidentti Emmanuel Macron, joka on kieltäytynyt perumasta puheitaan ”aivokuolleesta” Natosta. Yhdysvaltain ja Euroopan välejä taas hiertävät erimielisyydet taakanjaosta puolustusmenoissa.

Nato-kokous järjestetään vain reilu viikko ennen Britannian parlamenttivaaleja. Eräs jännityksen aihe onkin se, malttaako Yhdysvaltain presidentti Donald Trump olla sekaantumatta isäntämaan vaalitaistoon ja brexit-keskusteluun.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Palkittu politiikan aikakauslehti
39€/4kk

Toimituksen valinta

Rane Aunimo

Päätoimittajalta
25.6.2020
Tapaus Mäenpää: Puheet on nyt pidetty, on aika painaa nappia – historia kyllä muistaa, kuinka kansanedustajat perjantaina äänestävät
Lue lisää

Luetuimmat

Uusimmat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

va. päätoimittaja: Rane Aunimo
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

Chefredaktör: Johan Kvarnström
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE