Palkittu politiikan aikakauslehti
39€/4kk

Teatteri & Tanssi

Neljä hienoa kotimaista koreografiaa

Mirka Kleemola
Salla Eerola tanssii äitinä Valse Tristessä.

Kansallisbaletin kevään viimeinen ensi-ilta keskittyi nykytanssiin. Voima-nimisen neljän pienoisteoksen illan yhteisenä nimittäjänä olivat suomalaiset koreografit ja suomalaiset sävellykset.

Demokraatti.fi

Minä lisäisin tähän vielä kolmannen yhdistävän suomalaisen tekijän, pukusuunnittelija Erika Turusen. Kaikkien neljän teoksen puvut olivat hänen käsialaansa.

Ja ne olivat kiistatta upeita, kuten Turusella aina. Puvut ovat omaperäisiä ja tyylikkään kauniita, mikä ei koskaan tarkoita imelyyttä. Niissä on mielenkiintoisia ja yllättäviä yksityiskohtia, joista osa valitettavasti hukkuu oopperan suuren näyttämön etäisyyksiin. Ja ne ovat aina linjassa teosten sisällön ja tulkinnan kanssa tuoden niihin oman näkökulmansa.

Lumoava surrealistinen uni

Illan neljästä teoksesta kaksi, Jyrki Karttusen Valse Triste ja Virpi Pahkisen Cantus Arcticus olivat kantaesityksiä ja Susanna Laineen Breaking the Fury Suomen ensi-ilta. Illan päättänyt Jorma Uotisen vahva Jord nähtiin Kansallisbaletissa vuosi sitten.

Jos on Jean Sibeliuksen Valse Triste lähes kaikkien tuntema klassikkoteos, niin uskallan hiukan veikata, että Karttusen siihen tekemästä koreografiasta kasvaa aikaa myöten melkein yhtä rakastettu. Ainekset siihen ainakin on.

Alun perin kappale on ollut osa Sibeliuksen Arvid Järnefeltin näytelmään Kuolema säveltämää musiikkia. Karttunen oli ottanut lähtökohdakseen tämän alkuperäisen yhteyden ja tehnyt teoksesta kuolevan äidin haikean kauniin ja surrealistisen tanssiaisunen.

Salla Eerolan eteerinen äiti tanssi unessaan kuun paisteisessa huvilassa outojen, mutta ystävällisten hahmojen kanssa. Pehmeästi soljuvassa koreografiassa oli Karttuselle jo lähes tunnusmerkiksi tullutta lämmintä leikillisyyttä ja Kalle Ropposen ilmavan lavastuksen sekä Turusen pukujen monia yllättävyyksiä ei kertakatsomalla edes pystynyt havaitsemaan.

Suon ja lintujen vangitseva maailma

Einojuhani Rautavaaran sävellys Cantus Arcticus vuodelta 1972 on kolmiosainen konsertto linnuille ja orkesterille. Olennainen osa musiikkia ovat Limingalla äänitetyt lintujen äänet, jotka loivat näyttämölle aivan oman maagisen ilmapiirinsä. Suon ja erämaan tunnelma oli lähes käsin kosketeltava.

Suomen Kansallisbaletti
Voima – neljä suomalaista koreografia

Breaking the Fury

Koreografia Susanna Leinonen – Musiikki Kasperi Laine – Puvut Erika Turunen – Valot Mikki Kunttu – Projisoinnit Jouka Valkama

Valse Triste

Koreografia Jyrki Karttunen – Musiikki Jean Sibelius – Puvut Erika Turunen – Valot ja lavastus Kalle Ropponen

Cantus Arcticus

Koreografia Virpi Pahkinen – Musiikki Einojuhani Rautavaara – Lavastus Juho Lindström –  Puvut Erika Turunen – Valot Tobias Hallgren

Jord

Koreografia Jorma Uotinen – Musiikki Apocalyptica – Lavastus ja valot Mikki Kunttu – Puvut Erika Turunen

Kansallisoopperan orkesteri johtajana Ainãrs Rubikis

Yhtä maagisia ovat olleet Virpi Pahkisen useat soolokoreografiat. Nyt näyttämöllä oli iso joukko tanssijoita ja ensimmäisen kerran osa heistä tanssi kärkitossuilla. Liikekieli oli kuitenkin ”ehtaa Pahkista”. Välillä lähes kryptisiä asentoja ja liikkeitä, jotka kuitenkin muodostivat loogisen ja harmonisen, mutta omalakisen kokonaisuutensa.

Luonto oli läsnä koreografiassa, jonka tanssijat suon olijoina ja joutsenina tulkitsivat intensiivisesti. Juho Lindströmin lavastus ja Tobias Hallgrenin valot loivat näyttämölle lähes sadunomaisen miljöön, jossa kaikki ei olekaan ihan sitä miltä näyttää.

Voimaa ja näyttävyyttä

Illan aloitti Susanna Leinosen vuodelta 2012 oleva teos Breaking the Fury, joka nyt nähtiin ensimmäisen kerran kotimaisena tulkintana. Esityksen musiikista vastasi Leinosen hovisäveltäjä Kasperi Laine. Myös visuaalisella puolella tekijöinä olivat pitkäaikaiset yhteistyökumppanit, valoista vastasi Mikki Kunttu, projisoinneista Jouka Valkama ja puvuista Turunen.

Ei siis ole mitenkään yllättävää, että lopputulos oli huikean komea ja viimeisen päälle ajateltu.

Vaikka Leinoselle aina tärkeintä on liike, lähes yhtä merkittäviä ovat aina olleet myös puvut ja valot sekä viime vuosina entistä enemmän koreografiaan uusia ulottuvuuksia ja lisämerkityksiä tuoneet projisoinnit.

Abstraktin teoksen sisällöstä löysi hyvinkin monenlaisia merkityksiä. Yksi niistä oli valta ja väkivalta, toinen yksilön ja ryhmän suhde. Minä näin lähes hengästyttävän kiihkeässä esityksessä välillä jopa Kevätuhrimaista yksilön painostamista.

Tanssijat heittäytyivät täysillä kokonaisvaltaiseen ja fyysisesti vaativaan liikekieleen, jossa ei erityisemmin ollut suvantokohtia. Vaikuttava esitys, jonka kruunasivat Valkaman jättikokoiset mustavalkoiset, hidastusta loistavasti käyttäneet projisoinnit.

Annikki Alku

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Palkittu politiikan aikakauslehti
39€/4kk

Toimituksen valinta

Johannes Ijäs

Politiikka
22.9.2020
Ministeri Kiuru sanoo suoraan Demokraatille: ”Kyllä tämä tilanne on erittäin huolestuttava”
Lue lisää

Luetuimmat

Uusimmat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

va. päätoimittaja: Rane Aunimo
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

Chefredaktör: Johan Kvarnström
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE