Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Kotimaa

Neljä koululuokkaa ja jalkapallojoukkue määrättiin karanteeniin koronavirustartunnan vuoksi Helsingissä

Husin ylilääkäri Asko Järvinen uusia koronavirustartuntoja koskevassa tiedotustilaisuudessa sunnuntaina.

Helsingissä neljä alakoulun luokkaa ja jalkapallojoukkue opettajineen ja valmentajineen määrättiin sunnuntaina karanteeniin koronaviruksen vuoksi.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

Syynä on kouluikäisellä pojalla todettu koronavirustartunta, jonka poika oli saanut lähipiiriinsä kuuluvalta, Italiassa matkailleelta työikäiseltä naiselta. Naisen tartunta todettiin perjantaina.

Asiasta kerrottiin sunnuntaina illalla Helsingin kaupungin, Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin (Hus) sekä Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) yhteisessä tiedotustilaisuudessa.

Karanteeniin on pantu Helsingin yliopiston Viikin normaalikoulun luokat 6a, 6b, 6c ja 4a sekä juniorijalkapallojoukkue HJK 07 Sininen. Tartunnan saanut poika oli ollut koulussa keskiviikkona hyvin lieväoireisena ja lisäksi osallistunut illalla jalkapalloharjoituksiin. Yhteensä viranomaiset arvioivat altistuneita olevan noin 130.

Husin infektiosairauksien ylilääkäri Asko Järvinen korosti tiedotustilaisuudessa, että tartuntariski on hyvin vähäinen ja monien karanteeniin asetettujen osalta altistumiskriteeri, eli vähintään vartti läheisessä kontaktissa tartunnan saaneen kanssa, ei välttämättä täyty. Järvisen mukaan viranomaiset eivät kuitenkaan voineet rajata altistuneiden joukkoa tätä pienemmäksi.

Karanteenin aikana altistuneiden on pysyttävä kotona. Heidän perheenjäsenensä saavat kuitenkin liikkua vapaasti.
Järvinen muistutti myös, että altistuneiden oireet eivät välttämättä automaattisesti tarkoita koronavirustartuntaa.

– On myös paljon tavallisempia taudinaiheuttajia nimenomaan tämänikäisten koululaisten ympärillä. Muut hengitystievirukset ovat huomattavasti todennäköisempi myös karanteeniin pannuilla oppilailla.

Lisää aiheesta

Edessä kaksi viikkoa kotiopetusta

Viikin normaalikoulun rehtorin Tapio Lahteron mukaan karanteeniin asetettujen oppilaiden opetus järjestetään etänä karanteenin ajan. Kaikille koulun oppilaille ja heidän vanhemmilleen lähetettiin sunnuntaina tietoa tilanteesta sekä toimintaohjeita.

Yhteensä karanteeni kestää 14 vuorokautta, ja se lasketaan alkaneeksi altistumisesta eli viime keskiviikosta.

THL:n ylilääkäri Taneli Puumalainen painotti tiedotustilaisuudessa, että lapsilla tauti on erittäin lievä. Vain muutama prosentti maailmanlaajuisesti vahvistetuista tartunnoista on alle 20-vuotiailla, eikä alle 10-vuotiaiden kuolemantapauksia ole tiedossa.

– Tämän hetken tutkimustiedon mukaan lapset eivät levitä tautia merkittävästi, eli lasten välityksellä leviäviä tautiketjuja ei juuri ole, hän sanoi.

Tilaisuudessa ollut Helsingin pormestari Jan Vapaavuori kertoi, että muodollisesti vastuu karanteenista on Helsingin kaupungilla. Harkinta on hänen mukaansa tehty yhdessä Husin ja THL:n kanssa. Vapaavuori sanoi myös perustaneensa sunnuntaina koronavirustilannetta kaupungin tasolla koordinoivan ryhmän ja korosti Helsingin jo varautuneen mahdolliseen pandemiaan.

Vapaavuori korosti myös, että rahasta varautuminen ei jää kiinni.

– Ne taloudelliset resurssit ovat käytössä, mitä tarvitaan. Kaikki viranomaiset saavat meiltä kaiken tarvittavan tuen.

Helsingin terveysasemien johtajalääkäri Timo Lukkarinen sanoi, että helsinkiläisille aukeaa maanantaina aamulla viimeistään kello 9 koronavirusneuvontapuhelin. Palvelu on tarkoitettu niille, jotka epäilevät saaneensa tartunnan tai joilla ilmenee oireita.

Suomessa yhteensä kuusi tartuntaa

Sunnuntaina tiedotettiin helsinkiläiskoululaisen lisäksi kahdesta muusta uudesta koronavirustapauksesta. Toinen oli eläkeikäisellä miehellä, joka kuuluu saman naisen lähipiiriin kuin koululainen. Naisella on yhteensä 15 lähikontaktia, jotka ovat karanteenissa. Heidän kauttaan ei odoteta tapahtuvan uusia tartuntoja.

Illalla Hus kertoi lisäksi tartunnasta, joka todettiin viime keskiviikkona vahvistetun koronavirustapauksen lähipiiristä. Järvisen mukaan kyseinen lähipiiri on ollut koko ajan karanteenissa, joten ulkopuolisia altistuneita ei ole.

Nyt Suomessa vahvistettuja koronavirustartuntoja on yhteensä kuusi. Tapauksista kolme liittyy suoraan matkailuun ja kolme on jatkotartuntoja.

Ensimmäinen tapaus todettiin tammikuussa Lapissa vierailleella kiinalaisturistilla. Matkailija oli kotoisin Wuhanin alueelta ja pääsi runsaan viikon eristyksissä olon jälkeen pois sairaalasta helmikuun alussa.

STT–Anne Salomäki

Uutista täydennetty kauttaaltaan 1.3. klo 20.05.  

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE