Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Ulkomaat

Neljä terrorismirikoksesta epäiltyä vapautettiin Ruotsissa

iStock

Ruotsissa neljä terroristirikoksesta epäiltyä ihmistä on vapautettu, kertoo SVT Sörmland. Syyttäjän mukaan epäilyistä ei ole luovuttu, mutta todisteet eivät ole tarpeeksi vahvoja epäiltyjen vangitsemisen jatkamiseen.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

Kolme 24-29-vuotiasta miestä ja 15-vuotias poika olivat olleet pidätettyinä epäiltyinä osallisuudesta terroririkoksiin huhtikuusta lähtien, jolloin poliisi teki ratsiat Eskilstunassa, Linköpingissä ja Strängnäsissä. Myös viidettä ihmistä, 23-vuotiasta miestä, epäillään tapauksessa, mutta häntä ei ole missään vaiheessa pidätetty.

Kaikki epäillyt kiistävät syyllistyneensä rikokseen.

Turvallisuuspoliisi Säpo sanoi huhtikuussa, että epäillyllä terrorismirikoksen valmistelulla uskotaan olevan yhteyksiä ulkomaisiin islamistisiin ääriliikkeisiin, lähinnä Isisiin.

Säpo sanoi tuolloin myös, että kyseinen terrorismiepäily oli yksi monista, joiden parissa turvallisuuspoliisi oli työskennellyt sen jälkeen, kun Ruotsissa poltettiin Koraani mielenosoituksen yhteydessä tammikuussa.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE