Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

“Neljän prosentin saavuttaminen on välttämätöntä” – Marin odottaa kaikilta sitoutumista

iStock

Pääministeri Sanna Marin (sd.) toivoo Suomen TKI-politiikalta nykyistä pitkäjänteisempää otetta.

Demokraatti

Demokraatti

Suomen tavoitteena on nostaa tutkimus- ja kehittämismenot neljään prosenttiin suhteessa bruttokansantuotteeseen vuoteen 2030 mennessä.

Eduskuntapuolueet kävivät tänään parlamentaarisen keskustelun tutkimus-, kehitys- ja innovaatiotoiminnan rahoituksen pitkäjänteisestä kehittämisestä Marinin johdolla.

Keskustelun päätteeksi Marin totesi, että kaikilla eduskuntapuolueilla on tahtoa sitoutua neljän prosentin tavoitteeseen.

– Talouskasvu perustuu ennen kaikkea tuottavuuden kasvuun. Siksi neljän prosentin tavoitteen saavuttaminen on välttämätöntä, hän korostaa valtioneuvoston tiedotteessa.

Tämä edellyttää hänen mukaansa julkisen TKI-rahoituksen lisäämistä, koulutustason nostoa sekä julkisen ja yksityisen sektorin aitoa kumppanuutta.

– Lisäksi TKI-politiikan tulee olla nykyistä pitkäjänteisempää. Siksi tarvitaan parlamentaarista yksituumaisuutta ja sitoutumista.

Hallitus päätti puoliväli- ja kehysriihessä perustaa parlamentaarisen TKI-työryhmän. Sen tehtävänä on selvittää keinoja, joilla vaadittava julkisen sektorin t&k-rahoitus saavutetaan vuosikymmenen loppuun mennessä. Työryhmällä on aikaa esitykseen tämän vuoden loppuun.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE