Talous
30.3.2016 14:57 ・ Päivitetty: 30.3.2016 14:57
Nesteeltä kädenojennus yliopistoille: ”Näin turvaamme yhtiön menestyksen tulevaisuudessakin”
Nesteen hallitus lahjoittaa enintään 1.5 miljoonaa euroa yliopistoille ja korkeakouluille. Yrityksen yhtiökokous päätti asiasta tänään.
Hallitus päättää lahjoitusten saajista ja määristä. Ne voidaan antaa yhdessä tai useammassa erässä. Valtuutus on voimassa seuraavan varsinaisen yhtiökokouksen päättymiseen saakka.
– Pidämme korkeakoulutusta tärkeänä ja haluamme omalta osaltamme tukea yliopistojen ja korkeakoulujen toimintamahdollisuuksia, Nesteen hallituksen puheenjohtaja, vuorineuvos Jorma Eloranta perustelee.
Hän pitää Nesteen omaa tutkimusta laajana ja tuloksellisena.
– Se ei kuitenkaan olisi niin menestyksellistä ilman tiivistä yhteistyötä yliopistojen ja korkeakoulujen kanssa. Lisäksi yliopistojen ja korkeakoulujen perusopetus on meille tärkeää, sillä tarvitsemme korkeasti koulutettuja ihmisiä turvaamaan yhtiön menestystä tulevaisuudessakin, Eloranta korostaa.
Kommentit
Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.