Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Ulkomaat

3.11.2021 16:12 ・ Päivitetty: 3.11.2021 16:12

New Yorkin pormestariksi ex-poliisi Eric Adams – Yhdysvalloissa paikallisvaalien tuloksia silmäillään jo kongressivaalit mielessä

LEHTIKUVA / AFP Angela Weiss
New Yorkissa pormestariksi nousee odotetusti demokraatti, entinen poliisi Eric Adams. Adams kiitti kannattajiaan vaalivalvojaisissa 2.marraskuuta 2021.

Yhdysvalloissa käytiin tiistaina useita alueellisia ja paikallisia vaaleja. Kenties kiinnostavimmaksi kisaksi nousi Virginian osavaltion kuvernöörinvaali, jossa voiton ottaa republikaanien Glenn Youngkin. Demokraattien Terry McAuliffe on tunnustanut tappionsa.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

Vaalitulosta pidetään merkittävänä tappiona demokraateille ja presidentti Joe Bidenille, sillä republikaanit eivät ole voittaneet vaaleja Virginiassa yli vuosikymmeneen. Vuosi sitten presidentinvaaleissa Virginian voitto meni Bidenille kymmenellä prosenttiyksiköllä.

Demokraattien odotettiin alun perin ottavan Virginiassa voiton myös tällä kertaa, mutta kilpailu kiristyi kampanjan viimeisinä päivinä äärimmäisen tasaiseksi.

Paikallisvaalien tuloksia seurataan tarkkaan, sillä niissä voidaan nähdä enteitä vuoden päästä Yhdysvalloissa pidettävien välivaalien tuloksista. Tuolloin valitaan kongressin edustajainhuoneeseen kaikki 435 edustajaa ja kolmasosa sadasta senaattorista sekä lukuisia paikallisia päättäjiä.

Virginian häviön lisäksi demokraateille aiheuttaa huolta New Jerseyn odotettua tiukempi kuvernöörinvaali, jonka tulos on edelleen auki. Siellä istuva demokraattikuvernööri Phil Murphy johtaa ääntenlaskennassa niukasti republikaanihaastajaansa Jack Ciattarellia.

Sai Trumpin tuen, mutta otti etäisyyttä

Monimiljonääri Youngkin on politiikassa uusi tulokas, joka ei ole ollut aiemmin ehdolla vaaleissa. Hän jätti taakseen suositun entisen demokraattikuvernöörin McAuliffen.

Lisää aiheesta

Youngkin kuvaili voittoaan ”ratkaisevaksi hetkeksi”.

-  Yhdessä me muutamme tämän osavaltion suunnan, hän sanoi puhuessaan kannattajilleen.

Entinen republikaanipresidentti Donald Trump antoi varhaisessa vaiheessa Youngkinille tukensa.

Demokraattileirissä pyrittiin korostamaan Youngkinin siteitä Trumpiin, mikä ei kuitenkaan riittänyt kampittamaan republikaaniehdokasta.

Uutistoimisto AFP arvioikin, että republikaanit ympäri maata ottavat mallia Youngkinin kampanjasta siinä, miten käyttää hyväksi Trumpin vaikutusvaltaa vieraannuttamatta kuitenkaan maltillisempia äänestäjiä.

Youngkin hyväksyi Trumpin tuen eikä arvostellut tätä julkisesti, mutta piti kuitenkin etäisyyttä Trumpiin eikä esiintynyt tämän kanssa kampanjoidessaan.

Youngkin keskittyi kampanjassaan paikallisiin kysymyksiin kuten aborttiin, maskipakkoihin ja koulutukseen, erityisesti opetussisältöihin ja vanhempien oikeuteen vaikuttaa niihin.

New Yorkin johtoon entinen poliisi

Tiistaina äänestettiin myös New Yorkissa, jossa pormestariksi nousee odotetusti demokraatti, entinen poliisi Eric Adams. 61-vuotias Adams on vasta toinen afroamerikkalainen maan suurimman kaupungin korkeimmassa asemassa.

Politiikassa vuodesta 2006 asti toiminut Adams edustaa demokraattipuolueessa keskilinjaa. Poliisinuransa aikana Adams toimi aktiivisesti rasismin kitkemiseksi poliisien keskuudesta.

Esivaalikampanjassaan Adams lupasi ryhtyä toimiin väkivaltaisten rikosten suhteen, jotka ovat lisääntyneet New Yorkissa selvästi koronapandemian aikana. Hän lupasi myös puuttua varallisuuden eriarvoisuuteen sekä uudistaa koulutusjärjestelmää.

Uuden pormestarin haasteisiin kuuluvat myös New Yorkin taloudellinen toipuminen pandemiasta, kohtuuhintaisten asuntojen puute sekä äärimmäisten sääilmiöiden vaikutukset kaupungin infrastuktuuriin.

Republikaanien Curtis Sliwan tiistain pormestarinvaalissa peitonnut Adams oli suuri ennakkosuosikki. Rekisteröityneitä demokraattiäänestäjiä on New Yorkissa noin seitsemän kertaa niin paljon kuin rekisteröityneitä republikaaneja.

Uutistoimisto AFP:n mukaan New Yorkin pormestarinpestiä on kuvailtu Yhdysvaltojen vaikeimmaksi työksi heti presidenttiyden jälkeen. Yli kahdeksan miljoonan asukkaan kaupungissa on maan suurin kaupungin sisäinen budjetti, suurimmat poliisivoimat ja suurin julkinen koulujärjestelmä.

Tammikuussa pormestarina aloittava Adams seuraa tehtävässä epäsuosioon vajonnutta demokraatti Bill de Blasiota.

Minneapolisin poliisin rahoitus säilyy

Minneapolisissa puolestaan äänestettiin tiistaina kumoon ehdotus siitä, että kaupungin poliisivoimilta vedettäisiin rahoitus pois.

Uutistoimisto AFP:n mukaan yli 56 prosenttia äänestäjistä vastusti uudistusta, jossa olisi muodostettu uudenlainen laitos huolehtimaan yleisestä järjestyksestä ja turvallisuudesta ”kokonaisvaltaisen kansanterveydellisen lähestymistavan” kautta. Esimerkiksi sosiaalityöntekijöiden ja mielenterveysasiantuntijoiden palkkaamista olisi painotettu enemmän.

Aihe nousi keskusteluun sen jälkeen, kun musta George Floyd kuoli Minneapolisissa viime vuoden toukokuussa poliisi Derek Chauvinin painettua häntä polvellaan niskasta yli yhdeksän minuutin ajan.

Chauvin tuomittiin aiemmin tänä vuonna 22,5 vuoden vankeuteen Floydin surmasta. Valamiehistö totesi Chauvinin syylliseksi muun muassa toisen ja kolmannen asteen murhaan.

STT – Maiju Ylipiessa, Jussi Lankinen

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

Demokraatti.fi

Tilaa Demokraatti

Demokraatti on politiikkaan, työelämään ja kulttuuriin erikoistunut aikakauslehti, joka on perustettu Työmies-nimellä vuonna 1895.

Kaikki ei ole sitä miltä näyttää.

Tilaa demokraatti →
2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE
KIRJAUDU