Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Ulkomaat

New Yorkin yliajosta syytetty hyvillään onnistuttuaan tappamaan – Trump vaati Twitterissä kuolemanrangaistusta

New Yorkin Manhattanin yliajosta epäilty. Huhtikuussa 2016 otettu pidätyskuva Sayfullo Saipovista.

New Yorkin terrori-iskusta syytetty mies on kertonut poliisille olevansa hyvällä mielellä siitä, että onnistui iskullaan tappamaan ihmisiä. CNN:n mukaan hän on kysynyt viranomaisilta, saisiko laittaa sairaalahuoneeseensa esille äärijärjestö Isisin lipun.

Tästä kuultuaan presidentti Donald Trump peräänkuulutti Twitterissä syytetylle kuolemanrangaistusta.

Epäilty on 29-vuotias uzbekistanilainen Sayfullo Saipov. Hän on kertonut saaneensa innoituksen tekoonsa Isisin propagandavideosta, jossa kyseltiin, miten Yhdysvalloissa asuvat muslimit aikovat reagoida muslimien tappamiseen Irakissa.

Poliisikuulustelun jälkeen epäilty vietiin oikeuden eteen, missä hän sai syytteen terrorismista. Liittovaltion poliisi FBI syyttää häntä terroristijärjestön avustamisesta, väkivallasta ja moottoriajoneuvon tuhoamisesta.

Syytekirjelmän mukaan mies alkoi suunnitella iskua yli vuosi sitten ja valitsi päiväksi Halloweenin, jotta liikkeellä olisi mahdollisimman paljon ihmisiä.

Kahdeksan ihmistä kuoli ja useita loukkaantui, kun 29-vuotias mies ajoi avolava-autolla jalankulkijoiden ja pyöräilijöiden päälle New Yorkin Manhattanilla. Vaikka isku oli suunnattu Yhdysvaltoja vastaan, valtaosa uhreista oli ulkomaalaisia. Viisi heistä oli argentiinalaisia.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE