Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

26.11.2023 13:44 ・ Päivitetty: 26.11.2023 13:44

Niina Malm: Petteri Orpo ei näe Kesärannan terassilta, miksi palkansaaja kehtaa valittaa

Jukka-Pekka Flander

Pääministeri Pettero Orpo (kok.) totesi pääministerin haastattelutunnilla, että tavallisen palkansaajan näkökulmasta miettiessä on vaikea nähdä, mikä hallituksen esityksissä on niin vaarallista, että pitäisi lakkoilla.

Demokraatti

Demokraatti

– On pääministeri Orpolta alhaista vihjata, että tyytymättömyys hallituksen toimiin johtuisi vain poliittisista erimielisyyksistä. Pienituloisten ja köyhien määrä tulee vain kasvamaan hallituksen toimien johdosta, SDP:n varapuheenjohtaja Niina Malm muistuttaa.

Sosiaali ja terveys ry Sosten laskelmien mukaan köyhyys lisääntyy hallituksen toimien johdosta. Sosten laskelmissa on huomioitu hallitusohjelmassa linjatut indeksijäädytykset, työttömyysturvan porrastus, työttömyysturvan suojaosan ja lapsikorotusten poisto, suurin osa asumistuen leikkauksista sekä lapsilisien korotukset.

– Nämä hallituksen raa’at toimet tulevat lisäämään inhimillisiä vaikutuksia jo ennaltaan hankalassa tilanteessa. Elämisen kustannukset ovat kasvaneet, rakennusalan kriisi pahenee ja huoli tulevaisuudesta kasvaa. Hallituksen toimet lisäävät harvan luottamusta valoisasta tulevaisuudesta, Malm painottaa.

Hallitus on todennut, että se ei peräänny esityksistään ja pääministeri Orpo ”pitää surullisena, että käytetään yleislakkokorttia”. Monet suomalaiset ovat huolissaan työntekijän oikeuksien heikkenemisestä, hyvinvointivaltion romuttamisesta ja sosiaaliturvaleikkauksista.

– Ne tavalliset palkansaajat, joiden asemaan pääministeri Orpo ei osaa samaistua, kyllä kertovat mikä heitä hallituksen toimissa huolettaa, jos pääministeri pysähtyisi edes hetkeksi kuuntelemaan heitä. On todella huolestuttavaa, kuinka irtaantunut tavallisten suomalaisten arjesta pääministeri tuntuu olevan, Malm päättää.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

Demokraatti.fi

Tilaa Demokraatti

Demokraatti on politiikkaan, työelämään ja kulttuuriin erikoistunut aikakauslehti, joka on perustettu Työmies-nimellä vuonna 1895.

Kaikki ei ole sitä miltä näyttää.

Tilaa demokraatti →
2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE
KIRJAUDU