Politiikka

Niinistö: ”Arvokonservatiivit, te hävisitte jo — Get over it”

Vihreiden puheenjohtaja Ville Niinistö sanoo, että arvokonservatiivit ovat hävinneet jo.

— Te ette päätä muiden ihmisten perheistä. Vähemmistöjen oikeuksia turvaavien lakiparannusten vastustamisessa ei ole enää kyse mistään muusta kuin pelkästä kiusanteosta. Koittakaa päästä ennakkoluulojenne yli ja olla inhimillisiä, hän kirjoittaa Facebookissa.

Eduskunnassa ja julkisuudessa on käyty keskustelua muun muassa äitiyslaista ja pakkosterilisaation poistamisesta translaista sukupuolen korjaamisen yhteydessä.

— Miksi joillekuille ihmisille, ja jopa poliittisille päättäjille, toisten ihmisten yhtäläisten ihmisoikeuksien turvaaminen voi yhä olla niin vaikeaa? On surullista minkälaisia loukkaavia ja väheksyviä puheenvuoroja vähemmistöihin kuuluvat ihmiset saavat jopa eduskunnan istuntosalissa kuulla omasta tilanteestaan.

Hän sanoo, että kumpikaan lakimuutoksista ei uhkaa ketään ihmistä eikä vaaranna heidän oikeuksiaan. Päinvastoin, ne vain parantavat ihmisten yhdenvertaisuutta lain edessä.

Samalla Niinistö lähettää viestin.

— Get over it. Vapautetaan ihmiset olemaan tasa-arvoisia.

Seuraa Meitä:
Lisää aiheesta:

Kommentit

Toimituksen valinta


Luetuimmat