Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Niinistö: Tästä syystä Trump haluaa tavata

Presidentti Sauli Niinistö sanoo uskovansa, että presidentti Donald Trumpin tapaamisen taustalla on Yhdysvaltain lisääntynyt mielenkiinto Suomea kohtaan.

– Ei pelkästään Suomeen Suomena, vaan Suomen tapaan hoitaa asioita, Niinistö sanoi torstaina tavatessaan päätoimittajia Kultarannassa.

Niinistö kertoi saaneensa Trumpilta kutsun jo puhelinkeskustelussa marraskuussa.

– Se oli enemmänkin pro forma (muodon vuoksi), en sitä sillä tavalla rekisteröinyt.

Niinistön mukaan tapaamiselle oli hahmoteltu jo aiempiakin päivämääriä, mutta ne olivat peruuntuneet.

Niinistö arvioi Suomen transatlanttisten suhteiden toimineen hyvin ja tiivistyneen, jos Suomea tarkkaillaan irrallaan EU-rintamasta.

EU-tasolla huoli Naton viidennen artiklan pitävyydestä aiheutti huolta.

– Se huoli taitaa nyt olla ohi, Niinistö sanoi.

Sen sijaan Yhdysvaltain uudet pakotteet Venäjää kohtaan tuntuvat ottavan EU:ssa aika koville, Niinistö arvioi.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE