Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Niinistön voittoa kuvailtiin ulkomailla suureksi ja ylivoimaiseksi – myös Lennu-koira muistettiin

Toiselle kaudelle valittu tasavallan presidentti Sauli Niinistö Säätytalolla sunnuntaina.

Kansainvälisessä mediassa Sauli Niinistön vaalivoittoa on kuvailtu suureksi ja ylivoimaiseksi. Suomen vaali-illasta uutisoivat ainakin New York Times, BBC sekä uutistoimistot AFP, AP ja Reuters.

New York Times kirjoittaa, että vaalituloksen ilmestyessä Niinistön vaalitilaisuudessa suurelle taululle “hillittynä tunnettu presidentti näytti varautuneelta”.

AFP:n mukaan Niinistöä on ensimmäisen kautensa aikana kiitelty erityisesti siitä, että hän on pitänyt yllä Suomen tasapainoista Venäjä-suhdetta. AFP kirjoittaa, että Niinistö on hienovaraisesti siirtänyt Suomea lähemmäs Natoa aiheuttamatta vastakkainasettelua Venäjän kanssa.

Ensimmäisen kautensa aikana Niinistö on uutistoimiston mukaan kehittänyt ahkerasti suhteita myös Venäjän presidentin Vladimir Putinin kanssa.

Haavisto tähyää vuoden 2024 vaaleihin.

New York Times kutsuu perussuomalaisten ehdokasta Laura Huhtasaarta äärioikeiston ehdokkaaksi, joka on Yhdysvaltain presidentistä Donald Trumpista inspiroitunut populisti ja kreationisti.

Lehti lisäksi arvioi, että vihreiden Pekka Haaviston vetovoima on haalistunut vuoden 2012 vaaleista.

Lisää aiheesta

Asiantuntijat ovat lehden mukaan arvioineet, että Haavisto ei mielellään haastanut suosittua Niinistöä suorilla yhteenotoilla, sillä Haavisto tähyää vasta vuoden 2024 vaaleihin. Lehti nostaa esille myös Haaviston homouden.

New York Times lisäksi muistuttaa, että Niinistön ohella presidentin virka-asunnossa pysyy Niinistöjen koira Lennu.

Lehden arvion mukaan Lennu voi kuitenkin menettää osansa parrasvaloissa, sillä Niinistö saa puolisonsa, runoilija Jenni Haukion kanssa lapsen helmikuussa.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE