Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Teatteri ja Tanssi

Nora on hienon hallittu kuvaus lähtemisestä ja vapaudesta

Kuvassa Norat (vasemmalta) Rosanna Kemppi ja Kreeta Salminen.

Kun näyttelijä Kreeta Salminen oksentaa maton alle, syvyyksistä löytyvät sinne painetut naisten oikeudet. Syyskuun alussa ensi-iltaan tullut Nora pohjautuu Henrik Ibsenin klassikkonäytelmä Nukkekotiin, joka kietoutuu avainhahmo Noran ympärille. Näytelmän yhteiskuntakriittisistä teemoista muodostuu pohja, jonka päälle Teatteri Jurkassa on rakentunut hieno kokonaisuus.

Eeli Vilhunen

Alma Lehmuskallion ohjaamassa esityksessä käsitellään lähtemistä ja vapautta Ibsenin Noran henkilöhahmon kautta. Voiko äiti lähteä perheensä luota ja olla siitä huolimatta hyvä äiti? Minkälaisena yhteiskunta näkee naisen ja mitä paineita se tälle asettaa?

Esitys ei kuitenkaan ole sukupuoleen sidottu, vaan se muotoutuu laajemmaksi pohdinnaksi ihmisen vapaudesta ja sisäisistä haluista sekä perhe-elämän ja työn luomista paineista.

Salmisen rinnalla näyttämöllä nähdään myös Rosanna Kemppi. Molemmat tulkitsevat esityksessä Noraa, jonka jakaminen kahdelle näyttelijälle on ollut erinomainen valinta. Tämä luo esitykseen sopivaa avaruutta.

Kemppi ja Salminen esittävät Noran lisäksi myös näyttelijöitä muistuttavia hahmoja, jotka tuntuvat ammentuvan henkilökohtaisista kokemuksista.

Kempin ja Salmisen kemia sekä karisma kipinöivät kirkkaana katsomoon. Heidän Teatteri Jurkan intiimiin tilaan tuottama energia ja intensiteetti on niin voimakasta, että katsoja tempautuu oitis esityksen maailmaan. Kaksikko heittäytyy näytelmässä palavasti – oli kyse sitten tanssista tai marengin syömisestä.

Teatteri Jurkan intiimi teatteritila on saatu venymään esityksessä oikeaa kokoaan suuremmaksi. Näyttämöä on käytetty monipuolisesti ja näytelmä tuntuukin olevan vahvimmillaan juuri Jurkan kaltaisessa pienessä tilassa, jossa huomio kiinnittyy olennaiseen eli kahteen Noraan ja heidän tarinaansa.

TEATTERI JURKKA
Nora
Ohjaus Alma Lehmuskallio
Teksti Marie Kajava, Henrik Ibsen ja työryhmä
Dramaturgia Marie Kajava ja Alma Lehmuskallio
Äänisuunnittelu ja musiikki Viljami Lehtonen
Skenografia Veera-Maija Murtola
Valot Viljami Lehtonen, Veera-Maija Murtola ja Saku Kaukiainen
Näyttämöllä Rosanna Kemppi ja Kreeta Salminen

Pääosin juonellisesti irrallisista kohtauksista koostuvassa esityksessä on raikasta anteeksipyytelemättömyyttä ja se onnistuu tasapainottelemaan taiturimaisesti huumorin ja draaman välillä. Samalla taidolla on yhdistelty Ibsenin alkuperäistä näytelmää ja työryhmän omaa tekstiä.

Erityisesti mieleen jäi Kempin esittämä parodia Alejandro G. Iñàrritun ohjaamasta elokuvasta The Revenant. Parodiassa sukupuoliroolit heitetään toisin päin ja taiturimainen Kemppi korvaa pääroolissa Leonardo Dicaprion.

Elokuvan juoni ja miehinen taistelu luontoa vastaan näyttäytyy koomisessa valossa ja saa miettimään vallitsevia valta-asemia. Loistava on myös hetken päästä nähtävä monologi, jossa Salminen ivailee omalle kuuluisalle näyttelijäsuvulleen.

Nämä ensimmäisen puoliajan riehakkaatkin kohtaukset muuttuvat toiselle puoliajalle tultaessa. Ensimmäisellä puoliskolla Nora lähtee, ja väliajalta palataan lähtemisen jälkeisiin hetkiin. Toisin kuin ensimmäisellä puoliajalla, esityksen toinen puolisko tapahtuu yhdessä paikassa ja tunnelma on jopa pysähtynyt, joka hetken hieman hämmentää.

Nauhalta soi sellaisten naisten, kuten Ingrid Bergmanin ja Daw Aung San Suu Kyin kokemuksia lähtemisestä sekä perheen ja työn yhteensovittamisen vaikeuksista. Norat keskittyvät kuuntelemisen sijaan lähinnä karkkiin ja rusinoihin sekä vapauden tunteeseen. Millään muulla kuin tällä hetkellä ei ole väliä.

Nora on tarkka ja kokonaisuutena hallittu teatteriesitys. Lehmuskallion ja dramaturgi Marie Kajavan käsissä on syntynyt tasapainoinen näytelmä, jossa mikään ei tunnu sattumanvaraiselta. Esityksen vahva visio ja intentio tarttuvat katsojaan eivätkä päästä irti esityksen loputtuakaan.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE