Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Talous

Nordea kasvatti keväällä voittoaan – markkinaosuudet kasvoivat Pohjoismaissa

LEHTIKUVA / SAARA PELTOLA

Pankkikonserni Nordean liikevoitto kasvoi huhti-kesäkuussa kaksi prosenttia vuoden takaisista ennätyslukemista. Toisen neljänneksen liikevoitto oli tänä vuonna 1,36 miljardia euroa.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

Konsernijohtaja Frank Vang-Jensen kertoo, että Nordean asuntoluottojen volyymit kasvoivat kuusi prosenttia, vaikka Pohjoismaiden asuntomarkkinat hidastuivat taloudellisen epävarmuuden lisäännyttyä.

-  Asiakaskysyntä on kuitenkin edelleen historiallisen hyvällä tasolla, sanoo Vang-Jensen Nordean tiedotteessa

Vang-Jensenin mukaan Nordean markkinaosuudet kasvoivat Pohjoismaissa kautta linjan.

Luotonanto suurille yrityksille kasvoi 16 prosenttia vuoden takaisesta.

-  Yritysasiakkaat kääntyvät Nordean puoleen rahoitustarpeissaan, ja odotamme tämän trendin jatkuvan, Vang-Jensen sanoo.

Hoidossa oleva varallisuus pieneni

Nettomääräiset palkkiotuotot pienentyivät viisi prosenttia, kun hoidossa oleva varallisuus pieneni ja pääomamarkkinajärjestelyt vähenivät merkittävästi viime vuodesta.

-  Rahoitusmarkkinoiden myllerrys vaikutti hoidossa olevaan varallisuuteen epäsuotuisasti, Vang-Jensen kertoo.

Nordean hoidossa oleva varallisuus pieneni edellisestä neljänneksestä yhdeksän prosenttia. Nordean hoitoon saaman uuden varallisuuden nettomäärä oli kuitenkin toisella neljänneksellä positiivinen.

Nordean hallitus ilmoitti tänään päätöksestä käynnistää uusi, 1,5 miljardin euron suuruinen omien osakkeiden takaisinosto-ohjelma.

Nordea uskoo tulevaan

Vang-Jensenin mukaan Nordean toimintaympäristö muuttui toisella neljänneksellä Ukrainan sodan jatkumisen ja kiihtyvän inflaation vuoksi.

-  Voimme odottaa, että markkinaheilahtelut ja epävarmuus jatkuvat tulevilla neljänneksillä.

Vang-Jensen katsoo, että Nordealla on hyvät edellytykset kestää taloudellisen tilanteen vaikeutuminen.

-  Odotamme hyötyvämme liiketoimintamme vahvuudesta ja laajuudesta sekä korkojen noususta, ja olemme sitoutuneet saavuttamaan vuodelle 2025 asettamamme taloudellisen tavoitteen yli 13 prosentin oman pääoman tuotosta.

Tämän vuoden toisella neljänneksellä oman pääoman tuotto oli 13,3 prosenttia, ja koko vuonna sen odotetaan olevan 11 prosenttia.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE