Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Talous

Nordean kysely: Yli puolet on muuttanut tapojaan korkojen ja kustannusten nousun takia – erityisesti naiset ovat aiempaa varovaisempia

LEHTIKUVA / MIKKO STIG

Oma taloudellinen tilanne huolestuttaa monia suomalaisia, ja Nordean teettämän kyselyn mukaan yli puolet suomalaisista on muuttanut toimintatapojaan hintojen ja korkojen nousun seurauksena.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

Kotitalouspulssi-kyselyssä 59 prosenttia kertoi tehneensä muutoksia tapoihinsa. Lähes joka toinen vastaaja kertoi karsivansa ruokaostoksistaan vähemmän tarpeellisia tuotteita tai ostavansa edullisempaa ruokaa. Noin 40 prosenttia säästi sähköstä, tapahtumiin osallistumisesta, palveluiden tilauksista, ravintolakäynneistä ja muista vapaa-ajan menoista. Auton omistajista 31 prosenttia sanoi vähentäneensä ajamista.

Kolmasosa vastanneista kertoi kokevansa ahdistusta oman taloudellisen tilanteensa takia. Korkojen ja kustannusten nousu aiheuttaa kyselyn perusteella ahdistusta etenkin naisissa ja lapsiperheissä. Noin puolet vastaajista kertoi olevansa raha-asioissaan varovaisempi ja suhtautuvansa tulevaisuuteen aiempaa varautuneemmin.

-  Kun arjen kulut kohoavat samaan aikaan korkomenojen kanssa, monessa suomalaisessa kodissa kohdataan nyt asioita, joita taloudessa ei ole nähty yli kymmeneen vuoteen. Erityisesti naiset ovat tulleet raha-asioissaan aiempaa varovaisemmiksi, sanoo Nordean henkilöasiakkaista vastaava varajohtaja Nina Luomanen tiedotteessa.

Varovaisuus näkyy myös siinä, että kestotavaroita hankitaan vähemmän ja suurempia hankintoja siirretään, ja matkustamisesta ja omista harrastuksista säästetään.

Yleinen epävarmuus on johtanut siihen, että enemmistö vastaajista kokee tarvetta seurata omaa talouttaan aiempaa tarkemmin. Peräti 80 prosenttia vastaajista sanoi pitävänsä sitä tarpeellisena.

Kyselyn toteutti Kantar, ja siihen vastasi reilut 1  050 ihmistä syys-lokakuun taitteessa.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE