Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Talous

Nordean pääanalyytikko: Öljyn hinta voi vielä nousta lyhyellä aikavälillä, laskua voi olla odotettavissa ensi vuonna

LEHTIKUVA / ANTTI AIMO-KOIVISTO

Polttoaineiden hinnat ovat huidelleet viime aikoina korkealla. Esimerkiksi sunnuntaina eri lähteiden mukaan 95-oktaanisen bensiinin litrahinta oli 2,04:n ja 2,05:n euron välillä. Dieselissä keskihinta oli 2,046-2,066 euroa.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

Miksi polttoaineiden hinta on nyt niin korkea? Tärkein selittävä tekijä on se, mitä raakaöljyn hinnoissa on tapahtunut, sillä sen hinnat ovat nousseet selvästi, vastaa Nordean pääanalyytikko Jan von Gerich (kuvassa).

-  Päällimmäisin tekijä on Saudi-Arabian ja Venäjän tuotantoleikkausten pidentäminen. Nyt alkaa näkyä, että varastotasot ovat lähteneet öljyssä tippumaan. Tasapaino on mennyt siihen suuntaan, että se on alkanut tukea hintoja, von Gerich jatkaa.

Hän lisää, että Opec+-maat ovat halunneet raakaöljylle korkeampia hintoja ja olivat valmiita supistamaan tuotantoa siinä onnistuakseen.

-  Nyt se alkaa näkyä markkinoilla, von Gerich sanoo.

Inderesin analyytikko Petri Gostowski mainitsee lisäksi, että jalostuskapasiteetti on Itämeren alueella rajoittunut.

-  Korona-aikaan on jalostuskapasiteettia poistunut markkinoilta eli markkina on pysynyt tiukkana. Tyypillisesti jos talous hidastuu ja jalostuskapasiteetti ei muutu, hinnat tulevat alaspäin, kun tarjontaa on enemmän kuin kysyntää. Nyt tällaista ilmiötä ei ole näkynyt, Gostowski sanoo.

HALLITUS linjasi viime viikon budjettiriihessä polttoaineveroon muutaman sentin alennuksen litrahintaa kohti. Sekä von Gerich että Gostowski sanovat, että veroale näkyy pumppuhinnassa.

-  Se on yksi osatekijä, mutta moni muuttuja vaikuttaa asiaan, muun muassa raakaöljyn hinta ja jalostuskapasiteetti, joten (veroale) ei yksin pääse sitä ohjaamaan, Gostowski sanoo.

Von Gerich lisää, että ilman veroalea pumppuhinnat olisivat varmasti korkeampia.

-  Hirveän monesta sentistä ei taideta puhua per litra. Jos miettii, paljonko hinnat heiluvat muutenkin, aika helposti se hukkuu muihin tekijöihin. Se, että varmaan silloin kun se astuu voimaan, huomaa sen vaikutuksen, von Gerich sanoo.

VON Gerich arvioi, että lyhyellä aikavälillä öljyn hinta voi vielä nousta, mutta ensi vuonna voi olla odotettavissa laskua.

-  Aikaisemmat tuotantoleikkaukset purevat vielä, ja hinta voi nousta tuosta vielä. Jos katsotaan ensi vuoteen, niin ennemminkin ajattelisin, että hinnat tulisivat jonkin verran alaspäin kuin ylöspäin, von Gerich sanoo.

Hän arvioi, että globaalissa taloudessa ei juuri nyt mene kovinkaan vahvasti, eikä näillä näkymin mene ensi vuonnakaan.

Silti hintaa voi olla vaikea ennustaa, sillä von Gerichin mukaan öljymarkkinat ovat rakenteeltaan sellaiset, että epävarmuustekijöitä on aina. Gostowski huomauttaa, että jos talous hyytyisi merkittävästi voimakkaammin, se väistämättä heijastuisi öljyn hintaan.

-  Toisaalta tarjontaa on rajoitettu aika selkeästi etupainotteisesti, mikä tässä vaiheessa on nähty hinnannousuna raakaöljyn hinnassa ja sitä kautta polttoaineiden hinnoissa, Gostowski sanoo.

VIIME viikon loppupuolella esimerkiksi brittilehti Guardian kertoi, että Venäjä kielsi bensiinin ja dieselin viennin pois maasta väliaikaisesti. Taustalla on Venäjän hetkellinen polttoainepula.

Sekä Gostowski että von Gerich sanovat, että Venäjän hyökkäyssota vaikuttaa enemmän diesel- kuin bensiinimarkkinaan.

-  Tyypillisesti venäläinen Urals-raakaöljy on sellaista, josta saadaan helpommin ja enemmän dieseliä, Gostowski kertoo.

Ville Väänänen / STT

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE