Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Kotimaa

Nordean säästötilit näyttävät huoltotöistä johtuvan häiriön vuoksi nollaa – ”Asiakkaiden ei tarvitse olla huolissaan varoistaan”

LEHTIKUVA / VESA MOILANEN

Nordean pankkipalveluissa on havaittu lauantaina aamupäivällä häiriö, pankki kertoo viestipalvelu Twitterissä.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

Nordean mukaan häiriö johtuu huoltotöistä ja vaikuttaa säästämisen tilien saldonäkymiin. Huoltotöiden vuoksi joidenkin tilien tiedot näkyvät asiakkaille viiveellä, Nordea kertoo.

– Tilanteen pitäisi normalisoitua viimeistään iltapäivän aikana. Asiakkaiden ei tarvitse olla huolissaan varoistaan, Nordea tviittaa.

Usea Nordean asiakas on aamupäivän aikana kertonut, että heidän säästötiliensä saldot näyttävät nollaa. Lisäksi jotkut asiakkaat sanovat, että he eivät pääse tarkastelemaan tilitapahtumiaan. Asiakkaat ovat kertoneet kokemuksistaan Twitterissä, minkä lisäksi Helsingin Sanomat ja Ilta-Sanomat kertovat ihmisten ottaneen lehtiin yhteyttä vian vuoksi.

Nordealla oli vastaavia ongelmia palveluissaan myös viime viikon perjantaina. Tuolloin pankki selitti, että kyseessä oli tekninen häiriö.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE