Osakekurssien lasku iski myös öljyrahastoon, jonka arvo laski tämän vuoden ensimmäisellä neljänneksellä 653 miljardia kruunua (yli 66 miljardia euroa). Tuolla summalla olisi ostanut Suomen uudet hävittäjät lähes seitsemän kertaa.

Norja on energia- ja ilmastopoliittinen paradoksi. 1970-luvulla alkanut öljyn- ja kaasuntuotanto on tuonut maalle suunnattomasti vaurautta, mutta se ei ole estänyt Norjaa ajamasta samaan aikaan kunnianhimoista ilmastopolitiikkaa. Norja on esimerkiksi maailman ylivoimainen ykkönen sähköautojen määrässä.

Öljyn ja kaasun lisäksi norjalaisia on siunattu myös suurella määrällä vesivoimaa. Se tarkoittaa sitä, että muun muassa autoihin ladattava sähkö on peräisin 100-prosenttisesti uusiutuvista energianlähteistä.

Päästöoikeuksia ostettiin öljyrahoilla

Oslossa toimivan ilmastontutkimuskeskus Ciceron tutkijan Bård Lahnin mukaan Norjan hallitukset kykenivät pitämään vielä 1990- ja 2000-luvuilla keskustelun ilmastonmuutoksesta tehokkaasti erillään öljyntuotannosta. Osasyy tälle on ollut kansainvälisen ilmastopolitiikan perusrakenne, jonka mukaan vastuu päästöistä on öljyn ja kaasun kuluttajalla, ei niiden tuottajalla.

-  Norjalle tämä merkitsi sitä, että saatoimme lisätä öljyn- ja kaasuntuotantoa, koska se oli hyvin tuottoisaa, ja ostaa sitten päästöoikeuksia muilta mailta. Eli Norja kykeni sekä asettamaan hyvin kunnianhimoiset ilmastotavoitteet että laajentamaan öljyn- ja kaasuntuotantoa ilman, että nuo kaksi joutuivat konfliktiin keskenään, Lahn kertoo STT:lle puhelimitse Oslosta.

Viimeistään Pariisin ilmastosopimuksen 2015 jälkeen on kuitenkin tullut selväksi, ettei kaikkea pumpattavissa olevaa öljyä ja kaasua voida ottaa pois maaperästä, mikäli halutaan pysyä korkeintaan kahden celsiusasteen lämpenemistavoitteessa.

Öljy- ja kaasuteollisuuden tulevaisuus onkin Lahnin mukaan noussut korkealle keskustelujen asialistalle kaksissa viimeksi pidetyissä Norjan suurkäräjä- eli parlamenttivaaleissa.

Uusia porauslupia perinteisille tuotantoalueille

Toistaiseksi poliittinen keskustelu on Lahnin mukaan tuottanut tulokseksi ainoastaan sen, ettei mahdollisille uusille ja vaikeammille tuotantoalueille (“frontier areas”) pohjoisessa myönnetä etsintä- ja porauslupia. Sen sijaan esimerkiksi Pohjanmeren perinteisemmille alueille, missä putkistot ja muu infrastruktuuri ovat jo olemassa, lupia edelleen heltiää.

Norjan öljyn- ja kaasuntuotanto saavutti huippunsa 2000-luvun alussa, minkä jälkeen se kääntyi loivaan laskuun.

-  Mutta sittemmin on tehty useita suuria löytöjä. Tuotanto kasvaa jälleen, ja olemme lähellä uuden huipun saavuttamista, Lahn kertoo.

Resursseista tuotannon jatkaminen ei jää kiinni, sillä Norjan mannerjalustan öljy- ja kaasuvaroista on käytetty arviolta vasta noin puolet. Pumpattavaa riittäisi siis vielä 50 vuodeksi.

Tuotannon lisääntymisen myötä myös öljy- ja kaasuteollisuuteen liittyvät päästöt ovat lisääntyneet. Lahnin mukaan osasyynsä on sillä, että monet vanhemmat kentät alkavat olla elinkaarensa lopussa, ja viimeistenkin öljytippojen pumppaamiseen ylös merenpohjasta tarvitaan yhä enemmän energiaa.

Lahnin mukaan Norja on onnistunut kääntämään kasvihuonekaasujensa päästöt laskuun vasta aivan viime vuosina,

-  Olemme suurin piirtein samalla päästöjen tasolla kuin 1990. Suurin osa Euroopasta on edistynyt päästöjen vähentämisessä, Norja on tullut perässä, ja suurin syy on öljy- ja kaasuteollisuus.

Demokraattisempaa ja vihreämpää öljyä?

Vaikka öljyn ja kaasun tuotannon jatkamisen mielekkyydestä keskustellaan Norjassa yhä enemmän, Lahn ei odota tilanteeseen pikaisia muutoksia. Tuotannon vastustajien pääargumentti on ollut, että fossiilisten tuotanto muuttuu lähivuosikymmeninä myös taloudellisesti riskialttiimmaksi.

-  No ei se tällä hetkellä kovin riskialttiilta vaikuta, vaan äärimmäisen tuottavalta, Lahn naurahtaa.

Oman lisänsä tilanteeseen on tuonut Ukrainan sota, jonka seurauksena Euroopassa pyristellään irti venäläisestä öljystä ja kaasusta. Pidemmällä tähtäimellä sota saattaa Lahnin mukaan johtaa nopeampaan siirtymiseen uusiutuviin energialähteisiin, mutta ainakin toistaiseksi Norjan öljylle ja kaasulle riittäisi kysyntää.

-  Nykytilanne voi johtaa öljyn ja kaasun erkaantumiseen siten, että kaasun todetaan olevan vielä tärkeässä osassa keskipitkällä aikavälillä, kun yritetään päästä irti Venäjän kaasusta ja pitää kiinni Norjan tuotannosta.

Turvallisuuspoliittiset perustelut tuotannon jatkamiselle eivät ole Lahnin mukaan Norjassa uusia, vaan hyvinkin linjassa sen kanssa, mitä maan teollisuus jo pitkään toistellut.

-  Että Norjalla voisi olla rooli öljyn- ja kaasuntuottajan myös maailmassa, joka kuluttaa huomattavasti nykyistä vähemmän fossiilisia polttoaineita, koska meillä on parempi mahdollisuus tuottaa kaasua joka on, no hyvin tylysti sanottuna demokraattisempaa, ja jota myös tuotetaan vähemmin päästöin kuin öljyä ja kaasua monessa muussa maassa maailmalla.

Kaikki tehtiin oikein – ja silti väärin?

Resurssikiroukseksi kutsutaan ilmiötä, jossa raaka-aineiden viennistä saatavat suuret tuotot johtavat kielteisiin seurauksiin koko yhteiskunnan kannalta. Esimerkkinä voi mainita vaikka Venezuelan. Norja on ollut ehkä kirkkain poikkeus tästä säännöstä. Maa on jopa huolehtinut öljyrahaston kautta myös tulevista sukupolvista.

Norjalaisten pyrkimyksiä saada öljyraha alusta saakka hyödyttämään koko kansaa kuvaa Suomessakin esitetty Lykkeland (Unelmien maa) -televisiosarja. Lahnin mukaan kulttuurinen näkökulma ei ole öljy- ja kaasutuotannon tulevaisuuden kannalta mitenkään yhdentekevä asia.

Vallitseva kertomus on menestystarina, jossa Norja teki kaiken oikein: kesytti kansainväliset suuryhtiöt ja sai varmistettua, että ne työskentelevät koko Norjan hyväksi, eivätkä vain pumppaa ja vie pois öljyä. Alun virheiden jälkeen huolehdittiin pohjoismaiseen tapaan myös työturvallisuudesta sekä työntekijöiden oikeuksista.

-  Tämä menestystarina Norjan öljystä joutuu perusteellisesti kyseenalaiseksi, kun kohtaamme ajatuksen, että viemämme öljy aiheuttaa ongelmia kaikille ilmastonmuutoksen muodossa, Lahn sanoo.

Hänen mukaansa keskustelut ovat saattaneet olla hyvin tunteellisia, jos öljyteollisuudesta elantonsa saavat ja saaneet henkilöt kokevat, että heidän pitäisi jotenkin hävetä työtään.

STT-Niilo Simojoki