Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Kotimaa

“Nykyhallitus tuntuu vievän kehitystä väärään suuntaan” – tänään on Suomen ylikulutuspäivä

LEHTIKUVA / VESA MOILANEN

Tänään on Suomen ylikulutuspäivä.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

Se tarkoittaa, että laskennallisesti suomalaisten kulutus ylittää tänään maapallon kyvyn tuottaa uusiutuvia luonnonvaroja ja käsitellä fossiilisten polttoaineiden käytön aiheuttamia kasvihuonekaasupäästöjä.

Maailman ja valtioiden ylikulutuspäivät laskee vuosittain Global Footprint Network. Maakohtaiset ylikulutuspäivät lasketaan muun muassa YK:n keräämän datan sekä talouden tunnuslukujen perusteella.

Ylikulutuspäivä on tänään Suomen lisäksi myös Norjassa sekä Trinidad ja Tobagossa. Ensimmäisenä maailman maista ylikulutuspäivä tuli tänä vuonna vastaan Qatarissa, jossa päivä oli jo helmikuun alkupuolella.

Suomalaiset kuluttavat laskennallisen osansa maapallon luonnonvaroista vauhdikkaammin kuin valtaosa muusta maailmasta. Esimerkiksi Ruotsissa ylikulutuspäivä on reilua viikkoa myöhemmin ja Kiinassa kesäkuussa.

VIIME vuonna Suomen ylikulutuspäivä oli maaliskuussa.

Kaikilla maailman mailla ei ole ylikulutuspäivää lainkaan. Näin on silloin, kun maan ekologinen jalanjälki asukasta kohti on pienempi kuin maapallon biokapasiteetti per henkilö.

Vuoden viimeinen ylikulutuspäivä Keski-Aasian Kirgisiassa, jossa se on vuoden toiseksi viimeisenä eli joulukuun 30. päivänä. Käytännössä tämä tarkoittaa, että Kirgisiassa kulutus henkilöä kohden on likipitäen sama kuin maailman biokapasiteetti ihmisasukasta kohti jaettuna.

Ympäristöjärjestö WWF sanoo tiedotteessaan, että ylikulutus murentaa ekosysteemejä ja tekee ilmastosta epävakaamman.

-  Suomalaisten ylikulutuksen vaikutukset näkyvät monelta osin maamme rajojen ulkopuolella, ja luonnon lisäksi siitä kärsivät eniten kaikkein köyhimmät ihmiset. Kulutusta on vähennettävä, jotta emme kiihdytä esimerkiksi seuraavaa pandemiaa, alueellista nälänhätää tai äärimmäistä sääilmiötä vielä voimakkaammaksi, WWF:n suojelun neuvonantaja Jussi Nikula toteaa.

WWF PAINOTTAA myös, että vaikka ylikulutuksen ongelmat liitetään usein yksilöiden valintoihin, suurin vastuu ylikulutuksen taittamisesta on poliittisilla päättäjillä. Järjestö arvostelee Suomen hallituksia siitä, etteivät ne ole onnistuneet toteuttamaan likimainkaan riittäviä toimia ihmisten ja luonnon pitkäaikaisen hyvinvoinnin turvaamiseksi.

-  Nykyhallitus tuntuu vievän kehitystä väärään suuntaan esimerkiksi alentamalla fossiilisten liikennepolttoaineiden verotusta ja antamalla ylisuurten hakkuiden jatkua, Nikula huomauttaa.

Yksilöidenkin valinnoilla on silti merkitystä. WWF muistuttaa, että yksi vaikuttavimmista valinnoista on suosia kasvipohjaista ruokaa, koska eläintuotannon vaatima peltojen raivaus tuhoaa elinympäristöjä ja on suurin yksittäinen luontokadon aiheuttaja.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE