Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

”Nykyinen lainsäädäntö on sinisilmäinen” – kansanedustaja vaatii muutoksia kaksoiskansalaisuutta koskevaan lainsäädäntöön

iStock

Kansanedustaja Joonas Könttä (kesk.) kehottaa hallitusta tarkastelemaan uudelleen kaksoiskansalaisuutta koskevan lainsäädännön muutostarpeita.

Demokraatti

Demokraatti

Könttä teki aiheesta kirjallisen kysymyksen huhtikuussa, eikä hallituksen vastauksessa nähty tuolloin tarvetta muutokseen.

– Nyt Venäjän hyökkäyssodan jatkuessa, ja kun venäläisten turistiviisumit ovat aktiivisessa julkisessa keskustelussa, tulisi myös kansalaisuuslainsäädäntöön tarttua, kansanedustaja sanoo tiedotteessaan.

Köntän mielestä nykyinen lainsäädäntö on sinisilmäinen, eikä siinä tunnisteta kaikkia kaksoiskansalaisuuteen sisältyviä uhkia.

– Lainsäädäntö on myös tehty erilaisena maailman aikana, hän sanoo.

– Pidän ongelmallisena sitä, että ihmisellä voi olla sekä Suomen että esimerkiksi Venäjän passi, mutta vain Suomi tunnustaa kaksoiskansalaisuuden ja Venäjä ei, Könttä jatkaa.

Kansanedustaja arvelee, että jo myönnettyihin kaksoiskansalaisuuksin ei voitane puuttua. Hän katsoo, että olisi outoa, jos nykyinen käytäntö jatkuisi “ja sotaa käyvän maan kansalaiset voivat saada ”palkinnoksi” EU-maa Suomen kansalaisuuden”.

– Vastavuoroisuusperiaatteen mukaisesti kaksoiskansalaisuuksia tulisi myöntää vain jos molemmat valtiot tunnustavat kaksoiskansalaisuuden. Tämäkään ratkaisu ei ole aukoton, mutta nykytilannetta se parantaisi huomattavasti.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE