Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Mielipiteet

Nykynuorista ei ole tullut seksinnälkäisiä vastuuttomia hedonisteja – syntyvyyden lasku olisi helppo selittää Tinder-deittikulttuurilla, mutta taustalla ovat synkemmät syyt

Seksi ja seksuaalisuus ovat arkipäivää nykypäivän yhteiskunnassa. Telkkari on täynnä Temptation Islandin kaltaisia ohjelmia, jotka heruvat erotiikkaa ja ovat täynnä irtoseksin esimerkkejä sarjan nuorille katsojille. Kaikesta tästä yhteiskunnan korruptoivasta propagandasta huolimatta nykynuoret käyttäytyvät vastuullisemmin kuin mikään sitä edeltänyt sukupolvi. Kännääminen ja nuorena seukkaaminen eivät ole enää yksinkertaisesti in.

Markus Myllyniemi

Tilastokeskuksen vuoden 2017 väestötietojen valossa yksikään Suomen kunta – kaupunkeja lukuun ottamatta – ei kasvaisi ilman ulkomaista nettomaahanmuuttoa. Syntyvyyden lasku on siis koko maata vaivaava ongelma, eivätkä siltä säästy edes pääkaupunkiseudun kasvavat ympäryskunnat. Ongelma on jo niin vakava, että siihen on herätty jo ministeriötasolla.

Syntyvyyden lasku olisi helppo selittää uuden Tinder-deittikulttuurin esiinnousulla ja nuorten sitoutumispelolla, mutta taustalla vellovat huomattavasti synkemmät ja musertavammat syyt. Väestöliiton perhebarometrin tulosten mukaan erityisesti työttömien, vähiten koulutettujen ja pienituloisten käsitys sopivasta lasten määrästä on alentunut.

Kaiken taustalla vaikuttaakin siis näköalattomuus.

Näin yliopistolaisen näkökulmasta ajatus lasten hankkimisesta vielä näin kaksikymppisenä kauhistuttaa. Toisin kuin ehkä viime vuosituhannella vakaan työn hankkiminen ei yhtäkkiä olekaan itsestäänselvyys – päinvastoin työmarkkinoilla uudeksi normiksi ovat muodostuneet nollatuntisopimukset ja ikuiset koeajat, jotka eivät saa ainakaan minua luottavaiseksi elatusmahdollisuuksistani.

Nykynuorista ei siis ole tullut seksinnälkäisiä vastuuttomia hedonisteja, vaan he katsovat entistä enemmän tulevaisuuteen.

He ovat entistä varovaisempia ja tekevät rehellisesti vastuullisia päätöksiä tulevaisuutensa suhteen. Sen sijaan, että poliitikot syyttäisivätkään nuoria #synnytystalkoot hengessä, voisivat Arkadianmäen miehet pohtia, miten heidän omat toimintansa ovat johtaneet nykyiseen näköalattomuuden tilanteeseen.

Ratkaisu tilanteeseen ei siis ole perustaa Suomen valtion paritustoimisto OY AB:ta kuten valtionvarainministeri Petteri Orpo aikaisemmin tällä viikolla ehdotti. Nuoret kyllä löytävät toisensa, jos heille vain annetaan mahdollisuus perustaa perhe ja elää todellista keskiluokkaista elämää. Lasten pitäisi nimittäin olla meidän jokaisen elämämme ilo eikä jokin taakka, jota meidän tulisi kestää isänmaan etu mielessä.

Kirjoittaja on kunnallisvaltuutettu Kirkkonummelta.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE