Politiikka
24.3.2021 11:49 ・ Päivitetty: 24.3.2021 11:50
Nyt avautuu opetusministeri: ”Etäopetussuositus päättyy tähän viikkoon”
Opetusministeri Jussi Saramo sanoo, että etäopetussuositus päättyy tähän viikkoon. Kuukausi sitten hallitus ohjasi peruskoulun yläluokat ja toisen asteen kolmeksi viikoksi etäopetukseen kiihtymis- ja leviämisvaiheen alueilla.
”Pahimmilla epidemia-alueilla etäopetuksen jatkamiseen on yhä perusteita. Paikallinen toimintatapa mahdollistaa lähiopetuksessa pysymisen siellä, missä se on mahdollista ja toisaalta rajoitukset pahimmilla epidemia-alueilla.”
”Jatkossa vaikkapa Loviisassa tai Somerolla voidaan pysyä lähiopetuksessa, vaikka Helsingissä ja Turussa tartuntatilanne on paha.”
Sulkujen ajoitus oli Saramon mukaan onnistunut. Saramon mukaan jokaisen kunnan alueella on päätökset tehtävä jatkossa todellisen tilanteen mukaan ja käytössä olevaa keinovalikoimaa on hyödynnettävä aktiivisesti.
”Etäopetuksen negatiiviset vaikutukset ovat suuret ja lähiopetus on ensisijainen tapa järjestää koulutus kaikkialla, missä tartuntatilanne sen sallii. Myös opintojen etenemisen kannalta välttämätöntä lähiopetusta on tärkeää antaa – esimerkiksi ammatillisiin opintoihin kuuluu osia, joita ei voida etänä suorittaa ja joita on lykätty eteenpäin jo liian kauan. Oppimisvajeiden vähentämiseen myönnetyn lisätuen turvin välttämätöntä lähiopetusta voidaan turvallisesti toteuttaa henkilökohtaisena tai riittävän pienen ryhmän opetuksena ammatillisessakin koulutuksessa.”
HS:n saamien tietojen mukaan esimerkiksi Etelä-Suomen aluehallintovirasto (avi) sekä pääkaupunkiseudun kunnat Helsinki, Espoo, Vantaa ja Kauniainen ovat vielä keskiviikkona valmistelemassa päätöstä, jonka mukaan yläkoulujen ja toisen asteen oppilaitosten etäopetus jatkuu pääsiäiseen asti.
Kuukausi sitten hallitus ohjasi peruskoulun yläluokat ja toisen asteen kolmeksi viikoksi etäopetukseen kiihtymis- ja leviämisvaiheen alueilla. Samalla päätettiin kolmen viikon ns. ravintolasulusta. 1/
— Jussi Saramo (@jussisaramo) March 24, 2021
Kommentit
Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.