Politiikka
14.11.2020 07:13 ・ Päivitetty: 15.11.2020 08:58
Nyt meni hermot, suomalaismeppi kimpaantui kollegansa toimintaan: “Hän on tehnyt niin jo useita vuosia”
Kokoomuksen europarlamentaarikko Henna Virkkunen on kirjoittanut kokonaisen blogin, jossa hän kertoo kantojaan vihreän mepin Heidi Hautalan some-käyttäytymisestä.
Virkkusen mukaan Hautalalla (vihr.) on tapana julkaista sosiaalisessa mediassa kuvioita Euroopan parlamentin äänestyksistä ja antaa niissä “hyvin usein virheellinen kuva asioista ja pyritään lähestulkoon mustamaalaamaan poliittisia kilpailijoita”.
– Hän on tehnyt niin jo useita vuosia, Virkkunen väittää.
– Jos siis näet sosiaalisessa mediassa Hautalan jakaman Miten meppi äänesti? -kuvan parlamentin äänestyksistä, toivon sinun suhtautuvan siihen varauksella. Kyse ei ole journalistisesta tiedonvälityksestä tai vahvistetusta tiedosta, vaan poliitikon julkaisusta, jossa hän pyrkii esittämään asiat itselleen edullisesti ja poliittisille kilpailijoilleen epäedullisesti, Virkkunen kirjoittaa.
Hän sanoo esimerkiksi äänestävänsä välillä EPP-ryhmänsä mukana sellaisen kannan puolesta, josta itse ajattelee hieman toisin, koska haluaa jossain toisessa kohtaa ryhmän tukevan omaa linjaani.
– Heidi Hautalan jakamissa kuvioissa on kyse esimerkiksi Yhdysvalloissa laajasti käytössä olevasta ”negatiivisesta mainonnasta”, jossa ei kerrota omasta poliittisesta linjasta, vaan yritetään esittää poliittinen kilpailija jollain tapaa epäilyttävänä. Se onnistuu Euroopan parlamentin äänestysten kautta helposti, sillä jokaisessa täysistunnossa äänestetään suurempien kysymysten lisäksi tuhansista pienistä yksityiskohdista, Virkkunen kirjoittaa.
Virkkusen kirjoitusta jakaa muun muassa toinen kokoomusmeppi Petri Sarvamaa saatteella:
– Erittäin asiallinen puheenvuoro vastenmielisestä ilmiöstä politiikan sisäkehällä. Tämä on tärkeää myös politiikan uskottavuuden kannalta.
Heidi Hautala on vastannut Henna Virkkuselle Twitterissä.
– Emme ole ehtineet vielä poimia kiinnostavimpia noista 400 äänestyksestä tarkempaan arviointiin. Edellinen valintamme oli parlamentin lakialoite maailmanlaajuisen metsäkadon torjumiseksi. Odotan kiinnostuksella, miksi se ei kelvannut kaikille. Ei väliä? Minusta hyvinkin paljon, Hautala kirjoittaa.
Uutista täydennetty sunnuntaina kello 10.58 Heidi Hautalan vastauksella Twitterissä.
Emme ole ehtineet vielä poimia kiinnostavimpia noista 400 äänestyksestä tarkempaan arviointiin. Edellinen valintamme oli parlamentin lakialoite maailmanlaajuisen metsäkadon torjumiseksi. Odotan kiinnostuksella, miksi se ei kelvannut kaikille. Ei väliä? Minusta hyvinkin paljon.
— Heidi Hautala (@HeidiHautala) November 14, 2020
Kommentit
Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.