Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Päätoimittajalta

Nyt on pokassa pitelemistä: Harry Harkimo moittii presidenttiehdokkaita Venäjä-diileistä

LEHTIKUVA / HEIKKI SAUKKOMAA
Päätoimittajalta

Petri Korhonen

Demokraatin vastaava päätoimittaja.

Tähän ei monella idänkauppiaalla riittäisi kanttia: presidenttiehdokas Harry “Hjallis” Harkimo syyttää kanssakilpailijoitaan rähmällään olosta vuoden 2015 Venäjän edessä.

Petri Korhonen

Demokraatti

Liike Nytin presidenttiehdokas lähetti perjantaina iltapäivällä tiedotteen, jossa hän paheksuu vuoden 2015 Fennovoima-prosessissa toimineita Alexander Stubbia (kok.) ja Olli Rehniä (kesk.)

– Kesällä 2015 käytiin läpi näytelmä, josta sen ajan keskeiset käsikirjoittajat eivät halua enää puhua mitään. Alkuviikon presidenttitentissä Stubb ja Rehn sanoivat, että mennään jo eteenpäin, kun heiltä kysyttiin tapahtumaketjusta, jossa pörssiyhtiö Fortum runnottiin Fennovoiman omistajaksi, Harkimo kirjoittaa.

Harkimo muistuttaa, että edellisvuonna Venäjä oli jo hyökännyt Krimille. Hänen mukaansa voimalasotku vaaransi muun muassa Suomen huoltovarmuutta.

Harkimo vaatii tiedotteessaan, että koko tapahtumaketjusta on välittömästi tehtävä laaja ja puolueeton selvitys.

Mikäs siinä, tehdään vaan. Lustraatiohan on päivän sana.

VUOSIKYMMEN sitten Harkimo itse asioi suoraan Vladimir Putinin sisäpiiriin kuuluvien oligarkkien, “Kremlin mafian” kanssa mielin määrin.

Lisää aiheesta

Vuonna 2013 hän myi venäläisille Hartwall-areenansa sekä vajaan puolikkaan jääkiekkojoukkue Jokereista. Vielä vuosia sen jälkeen Jokerit sai tukimiljoonia lännen talouspakotteiden kohteina olevilta isorikkailta.

Noidenkaan rahojen alkuperä tai tausta ei ole tuntunut Harkimoa haittaavan.

Tuskin kukaan muu suomalainen on 2000-luvulla ollut liiketoimiensa ja diiliensä kautta henkilökohtaisesti niin lähellä Gennadi Timtshenkon sekä Rotenbergien lätkäklaania kuin Harry Harkimo.

Vuonna 2014 Harkimo vei Jokerit Vladimir Putinin tärkeimpiin propagandavälineisiin kuuluvaan KHL-lätkäliigaan, osaksi Kremlin informaatiovaikutuskoneistoa.

NYT HARKIMO sanoo kilpakumppaneidensa Fennovoima-käytöksen kertovan siitä, “kuinka rähmällään olimme vielä kahdeksan vuotta sitten.”

– Ymmärrän, että heitä nolottaa ja kaduttaa eivätkä he halua puhua, Harkimo sanoo tiedotteessaan.

Itse hän on sanonut katuvansa itäbisneksiään, mutta verrannut Ylen haastattelussa Putinin sisäpiirin kanssa tekemiään liiketoimia “Ladalla ajamiseen”. Siitäkään ei kuulemma voi suomalaisautoilijoita syyttää.

Harkimo ei ole tähän asti suostunut kovin avoimesti kertomaan medialle omista kaveruussuhteistaan oligarkkeihin, 2000-luvun alun itädiileistä ja etenkään kuvioista niiden taustalla.

Miksi hän vielä Ukrainan sodan alettua toimi halukkaasti sotaa rahoittaneiden venäläisten oligarkkien apurina ja kumppanina?

JOSTAIN syystä Harkimo tuntuu valinneen kampanjastrategiakseen muiden, ja etenkin vanhan puoluetoverinsa Alexander Stubbin haukkumisen.

Stubbille piikitteleviä tiedotteita lentelee Harkimon kampanjasta harva se viikko, usein samoista aiheista toistellen.

Syitä tähän voi vain arvuutella, mutta Harkimon tyyli poikkeaa huomattavasti muiden presidenttiehdokkaiden valitsemasta asiakeskeisestä linjasta.

Ja varsinkin tämä uusin tempaus, Venäjä-rähmälläänolosta kivien heitteleminen on hämmästyttävä valinta. Hjallis istuu itse siitä aiheesta niin ohutseinäisen lasitalon sisällä, ettei hänellä luulisi olevan varaa minkäänlaiseen huitomiseen.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE