Urheilu
1.4.2019 08:37 ・ Päivitetty: 1.4.2019 08:37
”Nyt on sopiva hetki siirtyä sivuun ja antaa tilaa uusille tuulille” – Hiihtoliiton Kulmala jättää tehtävänsä
Suomen Hiihtoliiton toiminnanjohtaja Mika Kulmala jättää tehtävänsä ja lopettaa työskentelyn Hiihtoliitolle kesäkuun alussa, liitto kertoo tiedotteessaan.
Virkaa tekevänä toiminnanjohtajana aloittaa tänään liiton hallintojohtaja Marleena Valtasola.
Kulmala aloitti Hiihtoliitossa työskentelyn vuonna 2012.
– Teimme näiden vuosien aikana Hiihtoliitossa merkittävän muutosprosessin. Perinteisen lajiliiton toimintatavat ja johtamiskulttuuri nykyaikaistettiin ennätysvauhtia. Pohjoismaiset hiihtolajit palasivat omista lajiyhdistyksistään takaisin Hiihtoliittoon ja toimivat nykyisin erinomaisesti yhdessä hiihtourheilun edistämiseksi Suomessa ja kansainvälisesti, Kulmala summasi tiedotteessa.
Kulmalan aikakaudella Suomessa järjestettiin muun muassa Pohjoismaisten hiihtolajien MM-kilpailut ja nuorten MM-kilpailut.
– Urakka on ollut kova. Nyt on sopiva hetki siirtyä sivuun ja antaa tilaa uusille tuulille, niin Hiihtoliitossa kuin omallakin työuralla, Kulmala jatkoi.
Kommentit
Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.