Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Ulkomaat

Nyt on vuorossa Maria-hurrikaani: Pelkona kaatosateet ja jättiaallot

Guadeloupella varaudutaan Marian iskuun.

Hurrikaani Maria näyttäisi ohittavan Yhdysvaltain Floridan niemimaan itäpuolelta, ilmenee Yhdysvaltain kansallisen hurrikaanikeskuksen arviosta.

Ennusteen mukaan Marian reitti kulkee Puerto Ricon, Dominikaanisen tasavallan, Haitin sekä Kuuban itäosan yli. Bahamasaarten kohdalla Maria olisi perjantaina Suomen aikaa.

Hurrikaani rantautui tiistaiaamuna Suomen aikaa saarivaltio Dominicalle, missä se on aiheuttanut laajaa tuhoa. Myrsky yltyi yöllä voimakkaimman kategorian viisi hurrikaaniksi, mutta Dominicalle saavuttuaan se heikkeni hiukan nelosluokkaan. Keskituulennopeus oli liki 70 metriä sekunnissa.

Dominican pääministeri Roosevelt Skerrit kertoi CNN:lle, että hänet jouduttiin pelastamaan asunnostaan myrskytuulen revittyä katon irti.

– En usko, että monikaan Dominican katto kesti hurrikaanin. Se pysyi maamme yllä heltymättömänä hyvin pitkän aikaa.

Facebook-sivullaan Skerrit arvioi, että Dominica oli “menettänyt kaiken mitä rahalla voi ostaa ja korvata”. Hän kertoi pelkäävänsä eniten sitä, että rankkasateen aiheuttamat mutavyöryt ovat voineet aiheuttaa loukkaantumisia, ehkä kuolemiakin.

Dominican viranomaiset kehottivat aiemmin rannikon asukkaita siirtymään syvemmälle sisämaahan. Kaikki saaren hätämajoitussuojat avattiin ja lentokentät ja satamat suljettiin.

Lisää aiheesta

Marian on varoitettu olevan “potentiaalisesti katastrofaalinen” myrsky. Sen on ennakoitu tuovan mukanaan kaatosateita ja jättimäisiä aaltoja.

Marian lisäksi Atlantilla riehuvat Jose- ja Lee-myrskyt.

Dominica kärsi viitoskategorian hurrikaanista vuonna 1979, kun massiivisia tuhoja ja useita kuolemia aiheuttanut David-hurrikaani iski saarelle.

Marian odotettiin iskevän Karibianmerellä nopeasti Guadeloupen saarelle, jolla varauduttiin pahimpaan. Ranska antoi puolen yön jälkeen Suomen aikaa evakuointimääräyksen Guadeloupen riskialueille.

Guadeloupe on toiminut pelastusoperaatioiden keskuksena, kun apua on kuljetettu Irma-hurrikaanin runtelemille saarille, kuten Ranskan ja Hollannin jakamalle Saint Martinille.

Myös Puerto Ricon asukkaita varoitettiin jo Maria-myrskystä.

St Lucian saarella Marian on raportoitu aiheuttaneen rankkasateita, tulvia, mutavyöryjä ja sähkökatkoja. Loukkaantuneista tai kuolleista ei toistaiseksi ole tietoa.

Marian lisäksi Atlantilla riehuvat Jose- ja Lee-myrskyt. Ykkösluokan hurrikaani Josen ei uskota rantautuvan Yhdysvaltoihin, vaan sivuavan maan itärannikkoa. Hurrikaanin on kuitenkin varoitettu aiheuttavan rannikolle muun muassa vaarallista ristiaallokkoa.

Lee-myrsky puolestaan laantui sunnuntaina trooppisesta myrskystä trooppiseksi matalapaineeksi. Leen on uskottu jatkavan heikkenemistään.

Alle kaksi viikkoa sitten ennätyksiä rikkonut Irma-hurrikaani riehui Karibialla ja Floridassa. Irma-myrsky tappoi Karibian saarilla noin 40 ihmistä, minkä jälkeen se siirtyi Floridaan surmaten myös siellä lukuisia ihmisiä.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE